He eivät nyt istuneet haavikossa, vanhempien nuoruuden temppelissä, vaan omituisessa luolassa järven rannalla, ja siellä kaikui Konnyn ääni täyteläisenä, sointuisana, vakaana sävyltään.
— Se mitä nyt aion esittää sinulle, Hermine, voisi ehkä useammasta kuin yhdestä nuoresta vaimosta ja perheenemännästä näyttää melkoista vähemmän tärkeältä kuin kaikki muu, mutta tiedän että sinä et ajattele samoin — vaikka enempää en tiedäkään.
— Mitä oikein tarkoitat?
— Paljon riippuu siitä, miltä kannalta ottaa asiat itse talouden piirissä alusta alkaen, ja siinä maailmassa on isäntäväen ja palkollisten suhteella melkoinen merkitys. Minun ajatukseni mukaan tulee tämän suhteen olla avoin ja suora kummaltakin puolelta. Se ei saa palkollisten puolelta olla kunnioittavaa orjanelämää, missä kärsityt vahingot salaisesti korvataan jossakin muussa muodossa, eikä isäntäväen puolelta niin järjestelmällistä ylemmyyttä kuin eläisi isäntäväki saavuttamattomalla tasolla. Mitä arvelet asiasta?
— Arvelen, että järjestelmäsi täysin sopii taloon missä sinä olet isäntänä. Sinun olemuksessasi ilmenevä todellinen, lempeä ja kuitenkin ankara arvokkuus on tekevä, millaisen vapauden palvelijoille suonetkin, jokaiselle mahdottomaksi astua yli näkymättömän rajamerkin.
Konny punastui huomattavasti.
— Se, mitä minä esitin mielipiteeni mukaan oikeaksi, ei siis sopisi muuta kuin poikkeustapauksissa? Luonnollisesti tulee sinun aina vapaasti lausua ajatuksesi, mutta minuun koskee, että varmastikaan et hyväksy minun teoriaani.
— Konny, minä hyväksyn sen ja pidän sen toteuttamista tavoittelemisen arvoisena meidän oloissamme, mutta minä olen vakuutettu siitä, että monissa tapauksissa tämä palautuminen patriarkallisiin oloihin ei kelpaisi. Tarvitaan paljon henkistä voimaa ja suurta ihmisrakkautta osatakseen tällä alalla käydä oikeata tietä. Järjestelmäsi ei menesty, elleivät palkolliset suuresti kunnioita isäntäväkeään. Mutta minunkin vakaumukseni on se, että meillä tuollainen järjestely kyllä käy päinsä, ja tahdon tehdä kaikkeni auttaakseni sinua jaloissa pyrkimyksissäsi.
— Kiitos, Hermine. Me autamme toisiamme.
— Mutta ethän sinä vaan ole pahoillasi puheestani? Harkitsin, lausunko ajatukseni, mutta sitte ajattelin, että suhteemme muuttuisi sentapaiseksi pahaksi, jota tahtoisit välttää suhteessamme palvelusväkeenkin, ellen vapaasti lausuisi ajatustani, vaan olisin aina samaa mieltä kuin sinäkin. Sinullekin kävisi sellainen lopen ikäväksi.