— Niin, ehkä, luulenpa että sinä olet oikeassa. — Konny tähysti vaimoaan tarkkaavaisena, ja hänen kauneista, tummista silmistään välähti nopeasti salama, joka sattui suoraan Herminen sydämeen, saattaen sen nopeasti sykkimään. Mutta Herminellä ei ollut aikaa tutkia mitään niin nopeasti häviävää kuin salama on. Sitäpaitsi jatkoi Konny puhettaan:
— Nyt tulen toiseen, erittäin tärkeään kysymykseen, kotihartauteen! Tämän tulee olla joko oikea hartaushetki tai sitten jäädä kokonaan käytännöstä. Tiedät, että Sigesbergissä isäni on koettanut harrastaa kotihartauden kaunista aatetta, mikäli se nimittäin yhä todella on kaunis. Mutta sano, eikö tuntunut tuskaiselta, Sigesbergissä, niinä epämääräisinä iltoina, jolloin vieraat vaunut yksi toisensa jälkeen täynnä vieraita olivat juuri ajaneet pois ja keittiössä täydessä askareitten touhussa olevien palkollisten täytyi päätä pahkaa, ja luultavasti vain varsin vastentahtoisesti, tulla saliin kuulemaan isäni lukevan raamattua ja sitte veisaamaan virttä? Hän oli niin onnellinen, tuo minun vanha, hyvä isäni, siinä uskossaan, että hän siten oli rauhassa päättänyt päivän työn. En mistään hinnasta olisi tahtonut sanoa hänelle, että kun kerran aioin mennä keittiöön, siellä sivumennen sytyttääkseni sikaarini, niin kuulin keittäjättären, kaikkea muuta kuin hartaana, kiivaasti huutavan eräälle kamarineitsyelle, jonka piti ottaa silitysrauta tulesta: "Onko nähty mokomaa ilveilyä! Tulen aivan onnettomaksi, kun en koskaan ehdi ajoissa pestä herrasväen astioita ja sitten saan nuhteita emännöitsijättäreltä." — "Entä minä sitten", huusi toinen, "eikös nyt olekin kylmänä rauta, jolla minun juuri piti silittää esiliinani? Ukko voisi kernaasti lukea herrasväelle siellä sisällä ja antaa tällaisen raukan, jolla ei ole muuta kuin ilta käytettävänään, olla rauhassa." Mitä sanot sellaisesta, Hermine hyvä?
— Yhteinen kotihartaus on mielestäni tapa, jota voi suositella, mutta sen aika täytyy olla määrätty — lauantai- tai sunnuntai-ilta, ellei joku vieras käännä tapoja ylös alaisin. Sitäpaitsi täytyy palvelijattarilla olla, paitsi aivan hätätilassa, keskiviikko- ja lauvantai-iltapäivä vapaina, voidakseen tehdä omia töitään.
— Nytpä sinä olet kaksin verroin yllättänyt minut. Juuri samaa olin aikonut sanoa. Mutta hartaushetkinä en aio vain lukea lukua raamatusta, jota me muuten yhdessä joka ilta tulemme lukemaan. Tahdon samalla muutamin sanoin selvittää sellaisia kohtia, jotka muuten jäisivät heille hämäriksi… Niin, siten on asia järjestettävä… Mutta mikähän nyt tulee puheluamme keskeyttämään — mitä ääniä…?
— Voi, pappilan ylioppilaat siinä tulevat meitä hakemaan! Konny rakas, he ovat serkkujani!
— Ole rauhassa, Hermine. Menen heitä vastaan.
XIV.
Miten vaimon onnistuu miellyttää miestään, miellyttämättä häntä liiaksi.
Neljä kuukautta oli kulunut siitä kauniista kesäpäivästä (kotiintulopäivästä), jolloin pappilan ylioppilaat tulivat keskeyttämään Konnyn puuhia elämän järjestämiseksi kotoisessa, siveellisessä ja kristillisessä suhteessa. Mutta siitä huolimatta otettiin nuorukaisten iloiset äänet, vapaa leikillisyys ja lämmin kehoitus tulla seuraavana päivänä pappilaan päivällisille paljon lämpimämmän vastaan kuin Hermine oli uskaltanut odottaa.
Vakavissa asioissa oli päästy kohtaan, mihin ne helposti voitiin jättää, ja vaikka Konnyssa itsessään ei milloinkaan koko ylioppilasaikanaan ollut havaittavana hiventäkään tuollaista noitten nuorten herrain vapaata käytöstä ja rohkeata reippautta, niin ymmärsi hän kuitenkin sellaisen ja sieti sitä, tietäen että nuorukaiset piankin saisivat vaihtaa onnellisen kotielämän kuivahkoon opiskeluun. Eivätkä he aikoneet tulla kotiin edes jouluksi, vaan heidän piti viettää joulu sukulaisten luona, missä oli tarjolla nuoria, iloisia, kihlaamattomia tyttöserkkuja.