— Voi, oliko se väärin? En voinut auttaa, että rakastin sinua.
— Kiitos — siunaan sinua avomielisyydestäsi! Elämämme alkaa nyt uudestaan.
— Mutta sinä tiedät, että aina olet vavisten ajatellut varmuuden saamista tässä kysymyksessä, missä arkuutesi menee yli rajojen.
— Se on mennyt yli rajojen, kuten niin paljon muutakin, mutta nyt, niin, jo kauan, rakkaani, olen ollut vakuutettu siitä, että se on ollut onnellisinta — sillä ihmisen vallassa ei ehkä ole estää sitä, että tunne syntyy vastoin hienotunteisuutta ja vastoin omaantuntoon ja kunniantuntoon istutettua velvollisuutta. Ja kun, kuten sinä, päättävästi ja arvokkaasti torjuit sen — ja teit tämän, vaikka sinua kiinnittävä side oli vain muodollisesti olemassa — silloin velvollisuus ei ole kärsinyt.
— Ei, ja niin on tapahtunut sitä vähemmän, kun minä varmaan tiesin, että se höllä side, joka minua oli kiinnittämässä, oli ratkeava muutaman viikon kuluttua. Sitä vastoin olen, muista se, Konny, sitä mieltä että koskaan tunne, olkoonpa miten salapukuisena tahansa, ei voi hiipiä sinne, missä side on kiinteä ja sitä lujittamassa rakkaus, velvollisuudentunto ja kunniantunto.
— Oi, kiitos, olet puhunut niin kauniisti! Mutta sano, eikö koskaan ole mieleesi tullut ajatus, että nyt rakastin sinua vähemmän ja että rakkauteni oli kylmää ja tylsää?
— Ei, rakas Konny, viimemainitun lainen ajatus ei onneksi koskaan, koettaessani päästä sinusta selville, ole juolahtanut mieleeni, ja jos niin olisi tapahtunut, sydämeni ei olisi senvuoksi sykkinyt puoltakaan sykähdystä vähemmän sinulle. Sinä olet ensimäinen, sinä olet ainoa rakkauteni.
— Miten vähän ansaitsenkaan sitä, että jalomielisesti näin, tavatonta suoruutta ilmaisten, pyyhit viimeisetkin suomukset silmiltäni!… Mutta miten olet tuominnut minua, sillä usein olet ollut väsynyt ja huolissasi!
— Se on totta. Mutta nyt olen lohdutettu. Yhdessä epäilemättä voitamme tuon sinun luontosi taipumuksen, joka ikäänkuin vaatii sitä, että aina tuntisit itsesi tyytymättömäksi.
— Sekin on totta. Kunpa nyt kohtalo ei niin kovaksi kääntyisi, että menettäisimme sen kalliin lahjan, mikä meille on luvassa. Hermine, voitko käsittää, millaiseksi mielentilani silloin kävisi?