— Et saa murehduttaa minua, se on kaikkein vahingollisinta minulle, — sanoi Hermine mitä suloisimmin hymyillen. — Antakaamme onnemme taivaan kerrankin pysyä pilvettömänä! En luule, että sinun tarvitsee siinä suhteessa käydä koettelemaan voimakkuuttasi. Ja jos tahdot, että minä pysyisin terveenä, niin ole iloinen. Ja ennen kaikkea, koeta kohdella pikku Siggeämme toisella tavalla. Sinä rakastat häntä sydämellisesti, mutta arvelet ankaruuden olevan paikallaan. Mitä sanoi poika sinulle?
— Että isä oli ollut paha äidille, joka oli itkenyt. Hän oli oikeassa. Mutta pimeys on paennut valkeuden tieltä. Saat nähdä — niin, saat nähdä! En petä sinua!
XXIV.
Oikealla tolalla.
Neljä vuotta on kulunut kautta elämän tiimalasin senjälkeen kun olimme saarella, missä Konny niin sanoaksemme riisui vanhan ihmisensä ja pukeutui uuteen. Muutos oli ollut melkein täydellinen. Hän ei enää koskaan joutunut suuren sielunsairautensa valtaan. Mutta siihen päivään asti, mikä nyt oli, ei hänen ollut onnistunut voittaa salaista tyytymättömyyttään milloin toiseen, milloin toiseen seikkaan tai kyennyt keksimään oikeata syytä siihen. Mutta niin paljon oli varmasti voitettu, että peruuttamaton menneisyys oli vakavilla, varoittavilla muistoilla terveellisesti vaikuttanut seuraaviin päiviin. Väärät mielipiteet elämän asettamista velvollisuuksista olivat häipyneet, ja hyödytön tuska oli synnyttänyt halun käsittää, mikäli se oli mahdollista, nämä velvollisuudet sellaisiksi, että päivän päättyessä omatunto voi käydä suorittamaan tutkimustaan, joskaan kirjanpäätös koskaan ei käynyt täysin tyydyttäväksi.
Perhe oli nyt heinäkuun alkupäivinä Sigesbergissä, mutta jo elokuussa oli aikomus muuttaa rakkaassa muistissa aina olevaan Kronebyhyn, missä Hermine sitten, mikäli se pienokaisilta voi käydä päinsä, olisi ryhtyvä puhtaaksikirjoittamaan Konnyn matkamuistelmien toista osaa. Ensimäisen osan valmistamisessa tehty työ oli keskeytynyt ensimäiseen korjauslukuun, mutta sittemmin tuli osa julkisuuteen, ja sillä oli niin suuremmoinen menestys, että muuten ei voinut käydä kuin siten, että Hermine sai Konnyn jatkamaan. Tietysti tapahtui tämä sen jälkeen kun he olivat olleet yksinäisellä saarella maan länsirannikolla.
Saman vuoden lopulla sai junkkeri Sigge pikku veljen, jonka hän heti tahtoi ottaa määräysvaltansa alaiseksi. Ja seuraavina vuosina oli lisäksi tullut yksi sisar ja yksi veli. Lähinnä Siggeä nuorempi oli siten nyt pian nelivuotias, tytär, pikku Louise, melkein kolmen vuotias, ja pienin vähän yli vuoden vanha.
Tämä moniosainen rikkaus teki Konnyn taloudelliset kyvyt monenkertaisiksi. Häntä kunnioitettiin ja ihailtiin. Hänen neuvoaan kysyttiin monien hänen tekemiensä keksintöjensä ja hänen kaikilla aloilla toimeenpanemiensa viisaitten parannusten vuoksi.
— Sinä tiedät, Hermine rakkaani, — tuumi hän, — että vanhin poika on hallitseva Sigesbergissä ja että toinen saa Kronebyn. Mutta minun tulee hoitaa tulojani niin, että saamme asianmukaiset myötäjäiset isoäidin pikku tytölle, pikku Louisellemme, ja sitten myöskin osansa nuorimmalle herralle. Ja jos tulisi vielä useampia, keksinen kyllä yhä uusia tulolähteitä, ja kirjallisesta työstähän tulee lisätuloja.
— Mukaan voit laskea, — vastasi vaimo iloisesti, — myöskin sanomalehtikirjoituksesi, joista saat hyvän maksun!