"Jääkäät hyvästi, hyvät ystävät; onnea matkalle", ja tuo suuri laiva, kaikki purjeet pingoitettuna, purjehti hitaasti ja majesteetillisesti luotojen välistä, raskaasti lastattujen salakuljettaja venheitten kääntyessä takaisin nopeasti tullakseen varmempaan turvapaikkaan.
Mutta sinä aikana oli ilma muuttunut. Tuuli oli kääntynyt kaakkoon ja alkoi puhaltaa; raskaita pilviä alkoi levitä kautta koko taivaan, suuria vesipisaroita lankesi tervavaatteille, joilla pakat venheen pohjassa kiireessä olivat tulleet peitetyksi. Ukkonen kuului kumeasti jyryävän etäällä; sinisenvalkeita salamoita lenteli kuni nuolia ilmassa. Purjeita täytyi suurimmassa kiireessä reivata, sillä tuima tuulenpuuskaus oli kaatamaisillansa suuremman venheen, ja pienempi erkaantui kauvaksi seuralaisestansa. "Pidä niin lähellä Elgaskäriä kuin mahdollista, Matti", huusi Musta Jussi, mutta tuulen viuhina esti äänen kuulumasta ja vene katosi. Oli täytynyt tarttua airoihin, mutta tuo oli vaikeata työtä tässä raskaasti lastatussa venheessä.
"Kääri tervapeite ympärillesi, Elsa", sanoi isä; "lapsi parka mitenkä hän tutisee."
"Niin, miksikä tahdoit ottaa häntä mukaan, sanoi vaimonsa. Tällaista hirveätä ilmaa kun siitä nyt tulikin. Voi, armahda, mitenkä salamoi", ja eukko peitti silmät käsillänsä, huusi ja valitti kuin lapsi.
"Hiljaa", huudahti hänen miehensä; "mikä se oli?" Ja samassa kuului kimeä vihellys, jota etäämpänä vastattiin samallaisella heikommalla vihellyksellä.
"Onko mahdollista että ne ovat tulleet jäljillemme, nuo viheliäiset! Kalle, Kristian, soutakaa kaikin voimin; ei yhtään sanaa, vaietaan kuin kuolema, tuuli tekee sen että he eivät voi kuulla meitä."
Miehet sorisivat ikäänkuin olisi ollut henki vaarassa, mutta aallot kohoutuivat kohoamistansa, ja vene heittäytyi edes ja taakse kuni palli. Elsa lepäsi liikkumattomana pohjalla ja itki, äiti väänteli käsiänsä epä-toivosta. Oli niin pimeä että joka hetki olivat vaarassa tulla heitetyksi kallioita vastaan; ainoastaan Jussin taitavuus ja tarkka tieto rannikosta voi pelastaa heidän tästä vaikeasta sattumasta.
Salakuljettajan tytär.
"Nyt on pahin vaara koht'ikään ohitse", kuiskasi Kristian; vielä hetkisen ponnisteltuamme olemme tyvenessä vedessä!
"Hiljaa, mikä on tuo musta esine, joka liikkuu tuolla?" sanoi Kalle, "ehkä se on Matin vene; silloin olemme molemmat pelastetut."