Ja tohtori otti paksun päällystakkinsa ylleen, lämpimän villasaalin kaulaansa ja läksi ulos sateesen, pienen tytön seuraamana, joka oli sanan tuonut.
Seuraavana päivänä ei neiti Edelstedt saanut nähdä veljeänsä ennenkuin puolisen aikana. Kysyttyään iltasesta sairaan luona käynnistä sai hän kuulla rouva Algrenin kuolleen muutama tunti sitten; kun tohtori taas tuli hänen luokseen edellä puolenpäivän, oli hän jo loppunut.
"Ihmisparka", sanoi tohtori, "hänen tilansa oli surkuteltava."
Hän kertoi tavanneensa sairaan melkein typö tyhjässä tilassa; — ainoasti puheensa ja jotakin hänen käytöksessään todisti hänen nähneen parempia päiviä. Hän ei tiennyt elikö miehensä tahi ei, hän oli karannut Amerikaan, tuhlattuansa kaikki mitä hänellä oli, eikä vaimonsa ollut hänestä sitte enää koskaan mitään kuullut. Tämän sai tohtori tietää pieneltä tytöltä, joka oli häntä hakemassa, hän oli erään samassa talossa asuvan matamin tytär, jota tohtori Edelstedt kerran oli eräässä vaikeassa taudissa lääkinnyt.
"Minä olin jo unhottanut lapsen", sanoi hän, "mutta tyttö muisti aivan hyvin minun ja oli aina sanonut sairaalle, että hän vaan kysyisi minulta neuvoa, niin tulisi hän varmaan terveeksi. Nuo ihmispoloiset luulevat aina meidän lääkärien olevan jonkunlaisia loihtijoita, jotka voisimme manata taudit pois, ja me voimme kuitenkin niin vähän aikaansaada kaikella viisaudellamme, kun sairaan aika on tullut. Näin kohta että niin oli laita rouva Algrenin kanssa. Hän makasi keuhkotaudin viimeisellä asteella, mutta ei luullut olevansa niin kipeä kuin hän todellakin oli. Ei näkynyt hänellä olevan ketään, joka olisi hänestä huolta pitänyt, paitsi pientä tyttöä, jonka äiti aina oli ulkona työssään; tyttönen onkin hyvin kiltti lapsi, saamme nähdä mitä voimme hänelle tehdä. Kuitenkin luulin huomaavani tuon kurjan naisen sielun kärsivän yhtä paljon kuin ruumiinkin, joku suru taikka rauhattomuus näkyi hänen mieltänsä painavan, hän katseli useampia kertoja ympärilleen huoneessa tuijottavin katsein, ja tytön sattumalta mentyä ulos, otti hän äkisti päänalusen alla olevan pienen sinetillä varustetun kääreen ja sanoi läähättäen ettei hän voinut ennen rauhassa kuolla, kun hän oli jättänyt sen jonkun uskottavansa henkilön käsiin; liikuttavalla äänellä pyysi hän minun lukemaan siinä olevan pienen kirjoituksen hänen kuolemansa jälkeen, ja lupaamaan, jos mahdollista, sovittaa sen raskaan hairahduksen, johonka hän oli tullut syylliseksi. Hän katsoi minuun niin kummallisen rukoilevasti, etten voinut muuta kuin luvata tehdä kaikki mitä minun vallassani oli; tämä näkyi silminnähtävästi rauhoittavan häntä, sillä hän sulki taas silmänsä, ja hetken perästä huomasin hänen nukkuneen, jonka jälkeen jätin hänet. Tänään aamulla, kun taas tulin sinne, oli hän kuollut. Annoin tytön äidille vähän rahaa, ja pyysin hänen pitämään tointa ruumiin säädyllisestä hautaamisesta; sillä vaimoraukalla ei näkynyt olleen ketäkään läheisempää omaista. Hänen kirjoituksensa panen pulpetin laatikkoon, kunnes saan aikaa lukea sen lävitse. Jälkeen puolen päivää on minulla monta sairasta katsottavana.. Hyvästi, hyvä Eleonoreni."
"Älä vaan tule kotio peräti myöhään illalla, jotta saat vähänkin levätä, rakas Kaarle, sinä hivut kokonaan."
"Saa nähdä," vastasi tohtori hymyillen, suuteli sisarensa kättä, otti hattunsa ja meni.
VIIDESTOISTA LUKU.
Tunnustus.
Harvinaisempi hälinä oli vallalla Edelstedtin perheessä. Tohtori oli alkanut vähän huolehtia sisarensa tilasta ja kutsunut luokseen pari muuta lääkäriä; seurauksena heidän neuvottelustaan oli että neiti Edelstedtin olisi viettäminen talvi lämpimämmässä ilmanalassa. Tohtorille oli mahdotonta seurata mukana, mutta kevääksi lupasi hän hankkia itselleen virkavapautta, voidakseen käydä hänet noutamassa. Hänen piikansa, uskollinen palvelijatar, joka useampia vuosia oli häntä hellästi hoitanut, olisi matkustava mukana; mutta nyt tuli kysymys, minne Elsa joutuisi. Jätettäisikö hän johonkin kasvatuslaitokseen? Rouva Elgenström ehdotti, että tyttö jäisi hänen luokseen talveksi; tämä oli houkutteleva tarjous, ja neiti Edelstedt mietti asiaa paljon; mutta joka kerta kun hän todella ajatteli erota rakkaasta kasvatistaan, tuntui kuin olisi joku sisällinen ääni sanonut hänelle, ettei hän sitä tekisi; se olisi liian vaikeata. Aikomuksena oli kasvattaa tyttö opettajattareksi; sen vuoksi oli erittäin hyödyllistä, että hän pääsisi vähän ulos maailmaan oppiakseen vieraita kieliä ja paljon muuta, johon hänellä siellä oli tilaisuutta. Vihdoin viimeinkin päätettiin siis, että Elsa matkustaisi mukana, ja hän olikin suuresti iloinen, kuultuansa saavansa seurata rakasta neitiänsä. Talvi oli vietettävä Nizzassa, jossa tohtori olisi heidät kohtaava, ja jos neiti Edelstedtin terveys salli, oli aikomus sitte käydä jossakin poshois-Italian hauskimmassa paikkakunnassa.