Vuoden aika oli jo kulunut pitkälle ja matkan valmistuksissa oli hyvin kiire.
"Kas, tässä olen kirjoittanut kirjeen, jonka saatat antaa Nizzan lääkärille," sanoi tohtori sisarelleen; "olen kohdannut hänen eräällä matkallani ja tulimme sangen hyviksi ystäviksi. Mutta, se on totta, olleeko hän kotona sinne saavuttuasi; täytyy katsoa viimeistä kirjettänsä, jonka sain häneltä. Mihinkäs olen sen pannut?"
Tohtori meni kirjoituspulpettinsa luo ja rupesi haeskelemaan papereitansa. Sieltä sai hän äkkiarvaamatta kellahtavan, sinetillä varustetun kirjekotelon käsiinsä.
"Ai, tämä on sen rouva raukan kirje!" huudahti hän hämmästyneenä; "lukuisissa askareissani olen sen kokonaan unohtanut, menen kohta huoneeseni ja luen sen; katso ettei kukaan häiritse minua sinä aikana."
Vähän ajan perästä tuli hän taas.
"Oletko yksin, Eleonore?" sanoi hän.
"Olen, Elsa on mennyt ulos tekemään muutamia ostoksia. Onko jotain tapahtunut? Näytät niin totiselta?"
"Ei mitään erinomaista tapahtunut ole, mutta jos sinulla on aikaa, luen mielelläni rouva Algrenin kertomuksen sinulle."
Hän istui sohvalle sisarensa viereen ja luki seuraavan:
Rouva Algrenin tunnustus.