"Väsyneeksi tulee laiskuudesta", huudahti äiti tuimasti, "Kaisa ehkä ei olisi ajanut sinua ulos, jos olisit ollut joksikin hyödyksi; katso, tuolla hän tulee", ja Elsa kauhistui, kun tuvan ovi aukeni ja sieltä ämmä pisti ulos petolinnun näköiset kasvonsa ja oijensi parin käsiä, jotka melkein näyttivät pedon kynsiltä. Paksut vanukkeiset jäänharmaat hiukset riippuivat alas tykkimyssyn alta, joka kerran oli ollut tulipunainen, mutta jonka väriä nykyjään ei kukaan voinut eroittaa. Keltaisista, ryppyisistä kasvoista loisti pari teräviä harmaita silmiä, ja väärä nenä kaareutui sisään laskeuneen suun yli, jossa löytyi ainoastaan yksi ainoa hammas jälellä. Vanhaan aikaan olisi tuo ilkeä akka ollut vaarassa tulla noitana poltetuksi; varma on että kaikki lapset juoksivat tiehensä kun näkivät hänen etäällä, ja sen olisi Elsakin mielellään tehnyt, jos olisi saanut luvan; mutta nyt hän seisoi vavisten eukon vuodattaessa toria oikein virtana. "Koskaan hän ei ollut nähnyt niin ilkivaltaista penikkaa; mitään hän ei tehnyt, vaan istui ja uneksui kuni hupsu", y.m. ja jokaiselta uudelta syytökseltä tarttui äiti lujemmasti hänen pienokaiseen käsivarteensa, kunnes tyttöparka oli ruveta huutamaan tuskasta.
Silloin kuului raskaita askeleita kallion takaa, ja muuan suuri, tummanverevä mies, mustalla parralla ja säihkyvillä silmillä, riensi jyrkkää polkua ja seisoi naisten edessä.
"Anna lapsen olla, Ulrika", huusi hän, "aina sinä torut raukkaa pienokaista! Tule tänne, Elsa, mitä heillä nyt on sinua vastaan tyttöseni?" ja hän silitteli suurella kädellänsä hänen ruskeita kiehkuroitansa, ja lapsi nojautui hänen käsivarteensa ja itki hiljaan.
"Niin sillä tavoin se aina on", sanoi vaimo katkerasti, "kukaan muu ei taida tehdä sinulle mieliksi, vaan on aina toraa ja harmia; mutta tuo tyttö saa tehdä mitä hän tahtoo eikä saa koskaan kovaa sanaa. Sentähden hän onkin niin pilaunut, että sitä ei voi kärsiä."
"Niinpä, teillä naisilla pitää aina olla viimeinen sana, sen tiedän; mutta nyt minulla ei ole aikaa kuunnella teidän jupinatanne; rientäkää sisälle kaikkityyni, ja toimittakaa minulle tänne ulos muutama pullo viinaa, sillä minulla on paljon puhuttavaa miesten kanssa ja tuolla sisällä on niin helteistä, ja sitäpaitsi ei siellä saa ensinkään rauhaa naisväen toralta myöskään."
Nämät sanat sanottuaan kääntyi Musta Jussi sivullepäin, jossa venhe oli, ja vihelteli toverillensa, ja Ulrika meni Elsan ja vanhan Kaisan kanssa sisälle tupaan, joka näytti kovin siivottomalta ja hävinneeltä; sisällä oli kuitenkin hiukan parempaa kuin mitä ulkomuodosta voi otaksua, muutamia tummasta tammesta tehtyjä huonekaluja kaunisti seiniä, erään kulmakaapin päällä seisoi raskas hopeainen kannu, joka varmaankin oli nähnyt parempia päiviä, liedellä paloi räiskyvä tuli, jonka valossa akka sai vieläkin noitamaisemman muodon kuin ennen.
"Katso täällä, kiiruhda itseäsi, Elsa", sanoi hän tuimasti kaapin luona askaroiden, "vie ulos tuo tarjotin pulloineen ja laseineen isällesi, ja tässä on muuan kirje, jonka lähetti kaupungista, tuo yksisilmäinen matruusi tänäpänä aamulla jätti tänne lähteissänsä."
Elsa otti kaikkityyni pieniin vapiseviin käsiinsä ja meni paikalle, missä isänsä muutamien toisten miesten kanssa oli asettunut pehmeään sammalistoon ulkonevan kalliolohkareen alla.
"Niin, tässä on meidän pieni kaunis Elsamme", sanoi muuan seurasta, pitkä, ahvettunut nuorukainen vaaleankeltaisilla hiuksilla; "tule tänne rakas orpanani, ja istahda hiukan polvilleni; siitä on paljon aikaa kun me näimme toisiamme."
"Anna lapsen olla, Kalle", sanoi isä ankarasti, ja Elsa asetti tarjottimen litteälle kivelle, joka oli pöydän asemesta, ja riensi pois niin pikaan kuin mahdollista.