"Nyt, hyvät ystävät", sanoi Musta Jussi laseihin kaataessaan, "kylläpä nyt tarvitaankin aimo kulaus sellaisen retken perästä kuin tämä; se oli oikein tanssi, se oikein särkee käsivarsissa, sellaisia sutkauksia kun sai tehdä; mutta sitte pääsimmekin pakoon noilta kurjilta tullinuuskijoilta. Ajatelkaapa, mitenkä ne etsivät meitä! Kukaan ei aavista, että meillä on olopaikkamme täällä vanhassa merirosvojen pesässä. Juokaa ukot; olkoon meillä yhtä hyvä onni ensikerralla kun menemme retkillemme. Nyt pitää minun katsoa tuohon kirjeesen; niin, se on kauppias Sidengreniltä G:ssa, saa nähdä, mitä ukolla on sanottavaa."
Hetkisen kuluttua, jolloin miehet joivat tuiki vankasti, alkoi Jussi taas puhua:
"Ensiksikin kiittää ukko Sidengren viime lähetyksestä kun on saanut."
"Siihen hänellä ehkä saattaa olla syytä", mutisi Matti, muuan karsosilmäinen, terävä-nenäinen mies, joka oli käynyt punaiseksi kasvoiltansa paljosta juomisesta, "olemmehan uskaltaneet henkemme ja jäsenemme hänen tavaroittensa tähden!"
"Tilin tekee hän", jatkoi Jussi, "jahka minä vaan käyn hänen konttorissansa."
"Emmepä siitä paljonkaan saa", mutisi Matti taas.
"Vielä kirjoittaa hän, että hän näinä päivinä odottaa suurempaa alusta kallisarvoisella rahtitavaralla, ja että kapteeni, ikäänkuin sattumalta, tulee hetkeksi pysähtymään saaristossa tässä läheisyydessä. Hän tahtoo niinmuodoin, että meidän pitää olla urkkimassa, ja pitämän itsemme valmiina ottamaan vastaan osan pakoista, kun hän antaa merkin, ja sittekun olemme saaneet ne vahingoittumatta aluksesta ja meidän on onnistunut päästä rannikkovartijoista, tulee meidän pitää ne salassa, kunnes hän saa tilaisuuden lähettää niitä noutamaan.", — "Tuokaan jutku ei käy päinsä ilman vaaraa", lisäsi Musta Jussi hetkisen vaiti-oltua, "mutta tohdin minä yrittää kepposta, kukaan ei voi sanoa että Jussi Svartviikissä on antanut jonkun vaaran peljättää itseänsä. Sitäpaitsi tulee siitä rikas saalis, ja olemmepa me olleet pahemmassakin pulassa odottamatta niin suurta palkintoa. Noh, ukot, ketkä teistä tahtovat olla mukana; kenenkään ei pidä lähteä, jolla ei ole halua kestää seikkailua, sitte mietimme miten parhaiten toimitamme asian."
"Minä tahdon olla mukana!" huudahti Kalle ja löi nyrkillänsä kiveen, niin että lasit helisivät, "siellä missä eno johtaa, ei Kallekaan jää jäljelle, se on varma, se, joskin mentäisiin vaikka kalmaaseen kuolemaan!"
"Aivan oikein, poikani! Entä te sitten?"
"Voit luottaa meihin", sanoi Pietari ja Kristian; mutta Matti istui vaieten ja vaan vilkutteli silmiänsä punaisen tukkansa alta. Vihdoin sanoi hän: