"Enpä minä mene mukana, ellen saa kuitenkin kaksikertaa niinpaljon kuin viimein; yhden kurjan viidenkymmenen setelin! Sentähden pitää uskaltaman hengen ja jäsenet. Ei, enemmän kuin sata pitää minun saada osakseni, muuten en minä tule mukana."
"Mitä!" huudahti Jussi tuimasti, "luuleeko hän saavansa enemmän kuin jonkun toisen on juolahtanut mieleen pyytää; hän, joka milt'ei teki tyhjäksi koko asian, hullunkurisilla vehkeillänsä."
"Minä! hullunkurisia vehkeitä. Mitä tarkoittaa Jussi tuonlaisella jupinalla? Hän on yksivaltias ja luulee että kaikkein pitäisi mukautua hänen käsityksiinsä, mutta siitä voi tulla toista, sen hän saa nähdä."
Matti syöksi ylös ja sieppasi pullon käteensä, jonka tahtoi heittää Jussin päähän, mutta samassa tarttui Kalle hänen käsivarteensa. Me emme tahdo kertoa niitä hirveitä sanoja ja kiromisia, joita vaihdettiin miesten kesken, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän päihtyneessä tilassa; siitä tuli sellaista riekumista ja kiljumista, että naiset, vaikka olivatkin tottuneet tällaisiin ilveihin, syöksivät tuvasta ja pieni Elsa kietoi käsivartensa isänsä ympäri, ikäänkuin olisi tahtonut puollustaa häntä.
"Sinä olet oma rohkea tyttöni" sanoi tuo villi merenpeikko ja otti lapsen syliinsä, "sinun tähtesi saapi ehkä tuo viheliäinen Matti mennä enemmittä nuhteitta."
Ulrika puhui myöskin rauhoittavia sanoja, mutta Kaisa-äiti otti Matin erinänsä ja lie kuiskuttelivat kauvan keskenänsä. Vihdoin tuli akka takaisin ja sanoi: "Isä Jussi, Matti on suutuksissa siitä että hän oli ollut niin tuima ja ylvästelevä, teidän täytyy kai antaa hänelle anteeksi ja antaa kaikki olla hyvin taas."
"Kuule nyt, Jussi", sanoi hänen vaimonsa ja veti häntä toiselle puolelle, kun näki että hän näytti epäilevän päätöksessänsä; "tahdotko todellakin mennä mukana ja antaa hänen tulla seuraan? Minä en luota häneen, joka ei koskaan katso ihmistä suoraan silmiin; ole varoillasi hänestä, sen neuvon annan sinulle."
"Niin, niin te naisväki olette aina epäluuloisia, sen tiedän", vastasi mies; "sitäpaitsi tietää hän nyt niin paljon meidän puuhistamme, että ei olisi hyvä saada häntä viholliseksemme. Noh niin", sanoi hän korkealla äänellä, kääntyen toiselle puolelle, missä Matti seisoi allapäin ja nöyrällä katseella, "koska kaikki välillämme nyt on oikein ja hyvin, ja paloviinatippa on vahvistanut meitä vaivaloisen matkamme jälkeen, on paras että menemme alas venheelle ja autamme miehiä siellä kantamaan ylös raskaita pakkoja. Alkaa käydä pimeäksi, ei yhtään kalastajaa näy merellä, niin ei kukaan näe mitä meillä on toimena."
Nyt meni Musta Jussi, toisten miesten seurassa, venheen luo, joka oli sijoitettu pieneen lahdelmaan; Matti yksinään jäi jälelle tuokioksi.
"Hän on sanonut minua pelkuriksi ja kurnuttajaksi", kihisi hän hampaittensa välistä, "sitä hän on saava katua! Mutta äiti Kaisalla on oikein, — aika ei ole vielä sisällä."