Juho Bryngelson katsoi hyvin arasti kreivinnaan, eikä tiennyt mitä olisi hänelle sanonut, mutta kreivinna oli niin ystävällinen ja kohtelias, että ukon ujous vähitellen katosi, hän rohkeni kiittää häntä kaikesta mitä kreivinna oli hänelle tehnyt, ja puhua muutamin sanoin omista tunteistaankin; hän sanoi katuvansa, ettei hän paremmin ollut elämäänsä ja voimiansa käyttänyt. Mutta nyt tulisivat hän ja Kalle kyllä viettämään rauhallisempaa elämää.
"Kalle saa hankkia itsellensä hyvän vaimon", sanoi tohtori Edelstedt, "niin hän saa olla tyttärenä ukolle ja hoitaa häntä"; jonka jälkeen Kalle punehtui ja naureskeli hämmästyneenä; mutta neiti Edelstedt'in viittaamana tuli ajuri esille pari koria käsivarrella täynnä ruoka- ja juomatavaroita; pöytä katettiin niillä, ja seura oli juuri istumaisillaan pöytään, kun tohtori huusi: "Pysähtykää, ystäväni, minä odotan toista vierasta, jok'ei vielä ole saapunut. Hiljaa, eikö jokin ajanut tuolla?"
Samassa kuului pyöräin pärinää, pienet kiesit ajettiin oven eteen, ja pitkä, leveäharteinen mies hyppäsi niistä alas.
"Tervetuloa, rakas herrani Holmers," sanoi tohtori; "me vietämme täällä ystävyyden ja sovinnon juhlaa, eikä se olisi täydellinen ilman teidän läsnäoloanne."
"Olen iloinen saadessani olla muassa", sanoi rannikkokersantti, kumartaen naisille. Kun hän oli esitetty kreivinnalle, sanoi hän Angelalle: "Pyydän tuhat kertaa anteeksi, että kerran niin pahoin peloitin teitä, paras neitini; mutta onhan se tuottanut teille onnea. Ja katsos tässä, rakas Bryngelson; olemme olleet vihamiehiä monta vuotta, mutta nyt saatte mielellänne tarttua käteeni; tein velvollisuuteni ja te olette sovittanut rikoksenne, ja niin on asia selvitetty."
"Niin, herra luutnantti", sanoi salakuljettaja, "kiitos olkoon Elsalleni ja näille hyville ystäville, että olen vihdoinkin käsittänyt eläneeni rikollisesti ja hullusti; nyt olen vanha ja voimani ovat murtuneet, mutta koetan elää enemmän mielevää ja jumalanpelkoa osoittavaa elämää. Antakaa minulle kaikki se paha anteeksi, mitä olen teille tehnyt."
Nuori, ja ennen aikaansa vanhentunut mies tarttuivat voimakkaasti toistensa käsiin, ja iloisella sekä juhlallisella mielellä istuivat he kaikki pöytään. Angela istui äitinsä ja Mustan Juhon välillä, tätä lähinnä istui luutnantti, sitten neiti Edelstedt, Kalle ja tohtori, ja harvoin on mikään puolinen maistunut paremmalta, kuin tämä pienessä kalastajamajassa, samalla kun leyhkeät merituulahdukset virtasivat sisälle avonaisesta ovesta ja aaltojen kuohu piti suloista päivällis-soittoa.
KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
Vieraissa käynti.
Kreivinna d'Osoglio halusi osoittaa kiitollisuuttaan kaikille, jotka olivat olleet ystävällisiä hänen tytärtänsä kohtaan hädän ja surun aikoina. Sen vuoksi matkustikin hän hänen kanssaan eräänä päivänä siihen pieneen kaupunkiin, jonka läheisyydessä herra Rosenqvistilla oli puutarhansa.