Mutta hetkisen kuluttua kuuli hän etäällä meren kuohuvan paljaitten kallioiden juurella, ja hänen mieleensä juolahti mitä aallot olivat kertoneet, kun hän viimein oli niin ikävällä mielellä, ja hiljainen rauha valtasi hänen, ikäänkuin enkelin siivestä lähtenyt leyhkä.
Tyhjällä korilla ja kevennetyllä sydämmellä lähti hän taas matkallensa, kuljettuansa melkein puolen matkaa, oli hän kuulevinaan kumeata ähkynää vähän etäämmältä. Hän tunsi itsensä vähän arkamieliseksi. Jyrkässä tienmutkassa näki hän hevosen, joka seisoi ja pureksi ruohoja ojan pyörtänöllä, ja ojassa makasivat rattaat rikottuine pyörineen; aisat olivat myös rikki, niin että hevonen oli vapaa, mutta rikas syötinmaa pidätti sen siinä. Makasiko joku ajopelien alla? Elsa juoksi lähemmäksi nähdäksensä, mutta ketään ei näkynyt. Ja kuitenkin kuuli hän tuota ähkyvää ääntä, vaikka vähää tuonnemmalta; hän meni hiukan kauemmaksi ja havaitsi mustan esineen, joka makasi ojassa noin kaksikymmentä kyynärää hänestä, tultuaan lähemmäksi, näki hän sen olevan erään miehen, joka oli kovin kalpea ja melkein tunnoton, ja vertä juoksi hänen oikeasta kädestänsä.
Elsan ensimmäinen ajatus oli mennä tiehensä, sillä hän alkoi peljätä; mutta huomattuansa että hän mahdollisesti voisi olla joksikin avuksi, oivalsi hän heti aseman, juoksi pienelle purolle tien syrjään, otti vettä sieltä ja ripsutti miehen kasvoille, josta tämä avasi silmänsä ja koetti nousta seisaalle.
"En luule että olen niin pahoin loukkaantunut", sanoi hän ruotsiksi, mutta kovin murteellisesti, että Elsalla oli vaikeata ymmärtää häntä.
"Tahtooko pieni tyttö auttaa minua riisumassa takkiani niin että saatan nähdä miten on käsivarteni laita?"
Elsa teki sen, ja sitoi haavan vieraan nenäliinalla sangen taitavasti; sillä hän oli nähnyt miten meneteltiin, kun salakuljettajat toisinaan tulivat pahoin ruhjotuksi vaarallisessa toiminnassaan.
"Paljon, paljon kiitoksia", sanoi muukalainen, joka oli erittäin hyvänluontoinen mies; "mutta pieni kiltti tyttöni, mitä meidän nyt on tehtävä, minä olen kadottanut matkakumppanini, ajopelit ovat rikki, miten tulla edemmäksi?"
"Jos te voitte käydä kappaleen matkan", sanoi Elsa, "niin muistan että tässä läheisyydessä löytyy pieni kestikievaritalo, tosin kovin yksinkertainen, mutta tapana on muuttaa hevosia siellä; sieltä varmaankin voitte saada sitä mitä tarvitsette, ja he pitävät kylläkin huolta hevosesta ja rattaista; kyllä minä osotan tien, mutta minun täytyy sitten kiiruhtaa kotia."
He kulkivat hitaasti eteenpäin, sillä vieras oli huumeuksissa putoomisestansa. Pienessä kievaritalossa tuli muuan leppeä akka heitä vastaan, hän lupasi pitää huolta vieraasta parhaammalla tavalla, jonka jälkeen tämä otti Elsan käden omaansa ja vei ne huulillensa, ikäänkuin Elsa olisi ollut kuningatar; mies laski sitten toisen käden rinnallensa ja kiitti tyttöä sydämmestä. Lähdettyänsä matkalle näki Elsa vielä kauan hänen seisovan veräjällä, monen uteliaan porsaan ympäröimänä, ja viittaavan kädellänsä jäähyväisiä.