Kävelin ripeästi. Mielelläni käyn ystävän luona, sillä minua haluttaa tunkeutua jonkin huoneen omaan erikoiseen piiriin, arvailla esineiden käyttöä ja niitä syitä, miksi ne on sijoitettu jollakin määrätyllä tavalla.
Mitä kauemmaksi etenin, sitä kapeammiksi kävivät kadut, sitä matalammiksi talot, sitä vähemmän tärkeiksi kulmat, koska kaduilla oli risteyksen jälkeenkin edelleen sama nimi.
Ulkona pakkasessa eivät aluksi parturituvissa ja rihkamamyymälöissä syttyvät valot saavuttaneet toisiaan, ja niillä oli samanlaiset säteet kuin lapset piirtelevät.
Tänä kauniina talvisena iltapäivänä aurinko ei ollut korkeammalla kuin noustessaankaan. Sen voimattomuutta käytin hyväkseni niin, että kiinnitin siihen katseeni. Siinä oli täpliä niinkuin kuussakin. Olisi luullut, että se oli palannut, vaikka oli jo mennyt nukkumaan.
Lucien asui vanhassa talossa, jonka julkisivu oli lohkeillut. Olisi tehnyt mieli riuhtaista pois jokainen rappauksen siru, niinkuin kuori puista, tavatakseen sen alta sileän ja terveen kiviseinän. Kuten muistopatsaissa nousivat portaat kahden kostean muurin välitse. Toiseen niistä kiinnitetty rautatanko toimi kaiteena.
Jouduin holvin alle, missä pohja keskeltä oli laskettu kuivilla mukulakivillä. Astuin pihan yli, joka kuului useille rakennuksille, yksi niistä toisen kadun varrella. Erääseen huoneistoon oli sijoitettu ajoneuvoja. Menin erään avatun kellarin ohi, johon hävisi kynttilänlieska, mutta mitään ääntä ei sieltä kuulunut. Tunkeuduin käytävään, jossa vuokralaiset liikkuvat laskien askelten luvun, jopa silmät ummessa, kun se on niin pimeä.
Pakkanen teki herkkyyteni niin suureksi, että varoin kolhaisemasta itseäni. Minun täytyi, ennenkuin olin tottunut askelmien korkeuteen, tukea itseäni kiviseinää vasten sormenpäilläni, koska en halua enempää koskea seinää kuin maata, jos minun on poimittava pudonnut kolikko.
Kolmannesta kerroksesta lähtien näin auringon tasanteiden ikkunoista.
Se oli jo voimaton. Mikään säde ei valaissut synkkiä askelmia.
Viimeiseen kerrokseen ehdittyäni odotin, että hengitykseni palautuisi tasaiseksi. Ei voinut mennä kauemmaksi. Rakennus loppui täällä. Minua ihmetytti, että minä, joka en ollut talon asukas, olin näin voinut liikkua sen läpi.
Tikapuut oli katolle nousemista varten pystytetty eräälle seinustalle. Erääseen oveen, siihen kohtaan, jossa oli ollut salpa, oli pistetty paperitulppa estämään ilman pääsyä sisälle. Seiniin, jotka olivat lukkojen korkeudelle asti ruskeat ja ylempää harmaat, oli piirrelty liidulla. Vaikka olisi voinut tietää, kuka hän oli, oli joku tuntematon piirtänyt törkeän sanan.