Hän nousi. Hänen savukkeensa oli niin lyhyt, että hän piteli sitä hyppysissään kohotettuaan sen huulilleen. En hennonut hänelle näyttää hopeista koteloani.
Ennenkuin hän sytytti lampun, vilkaisin taivaalle. Se oli täynnä tähtiä. Lisäksi loisti toispuolinen kuu, joka ei vielä ollut ehtinyt kehittyä täysikuuksi. Lampunvalo, joka minut äkkiä yllätti, himmensi kaikki.
Käännyttyäni näin, että Lucien oli istuutunut tulen ääreen, jonka hän tunsi, tietäen, ettei se tuolta matkalta häntä kärventäisi.
Silloin tällöin kimmelsi kyynel hänen toisessa silmäkulmassaan, mutta joka kerta se puserrettuna sisälle päin hävisi luomien alle. Hän oli sammuttanut savukkeen sormiensa vähin. Hän lämmitti käsiään, toista puolta toisensa jälkeen, mutta kauemmin kämmentä, koska sen nahka on paksumpi.
Näin suurta köyhyyttä ja mukavuuden puutetta katsellessani minua hävetti suurellinen elämäni. Jollei olisi ollut Jeannea, olisin tuolla hetkellä noussut, tarttunut hänen käteensä ja sanonut hänelle:
»Minä olen sinun ainoa ystäväsi.»
Kamiina oli punertunut niin nopeasti, että käsitin riittävän, jos vain kerrankin unohtaisi sen syöttämisen, jotta se sammuisi. Lucien hoiteli sitä. Hänen poskipäissään oli hieno suoniverkko. Hänen silmiensä sinervä kehä ulottui nenänselkää kohti, ikäänkuin hänellä olisi ollut silmälasit. Hän oli kumarassa. Sydämeni äkillinen heltyminen häntä kohtaan jäi häneltä huomaamatta. Jos olisin sen maininnut, olisi hän ehkä luullut minun valehtelevan. Hän ei aavistanut kaikkea rakkautta, jota häntä kohtaan tunsin. Hän ei odottanut keltään mitään hyvää työtä.
Hänen huulillaan ei ollut tupakanhitusta, ei pisaraa, ei sierottumaa. Niin sileinä ja tuoreina ne olivat vastakohtana hänen tuhansien pikkupiirteiden täplittämille kasvoilleen.
Hän yskäisi, vetäisi kieltään useita kertoja ja kumartui sitten ravistamaan kamiinanristikkoa. Hänen otsansa punertui siltä puolelta, jonne hän kallisti päätänsä.
Hän istuutui jälleen tuolinsa keskelle. Tunsin poskiani vasten hänen hengityksensä viime väreet. Hän loi katseensa minuun. En kohottanut päätäni enkä laskenut sitä alemmaksi. Olin ainoa inhimillinen olento, joka tunsi häntä kohtaan harrastusta. Läsnäoloni teki hänelle hyvää. »Kuuleppa, Lucien, mennään hengittämään raitista ilmaa. Se tuottaa ajatuksillemme vaihtelua.»