Jätin hänet kuitenkin siihen, ojentamattani hänelle kättäni. Hän katsoi jälkeeni, ikäänkuin en olisikaan lähtenyt jalkaisin.
Se tunne, että olin vapaa, ettei hän ollut enää vieressäni tuskallisen menneisyyteni todistajana, tuotti minulle lohtua. Kävelin nopeasti, vähän väliä vimmastuen, joutilaiden jäljestä, jotka pakottivat minut katsomaan eteeni, pysähtyen toisinaan näyteikkunoiden ääreen, jossa uudet hatut muistuttivat minulle syntymä- ja nimipäivääni.
Astuin kunnolliseen ravintolaan unohtaakseni äskeisen anniskelukapakan. Kuvastimet saivat sen näyttämään niin laajalta, että tuokion ajan ihmettelin saapumistani perälle asti.
Oli päivällisryypyn aika. Istahdin rantatuolille, jonka jalat olivat kaarretut ulospäin, jotta sulkemisen jälkeen toistensa päälle ladotut istuimet ottaisivat vähemmän tilaa. Tämänlaatuiset keksinnöt, samoin kuin mekanismilla varustettu partaveitsi tai pesukone, ovat aina herättäneet harrastustani, koska niitä yksinkertaisuudesta huolimatta kukaan ei ollut jo aikaisemmin hoksannut. Minäkin koetan tehdä jonkin keksinnön, jolle hakisin patentin, sillä minusta näyttää, että vain sillä keinolla voisin tulla rikkaaksi.
Katto oli koristettu lasisäteisillä kullatuilla tähdillä. Lasiset ja vaskiset ovet heijastivat liikkuessaan säännöllisiä valoja, jotka eivät häikäisseet. Ruuduissa oli lauseita, jotka kahvilan sisäpuolelle näkyivät toisin päin. En kyennyt selvittämään muita kuin yksitavuisia sanoja, kun taas Jeanne, joka usein neuloi nimikirjaimia, olisi lukenut kaikki sujuvasti.
Olin yksin pöytäni ääressä. Laskin sen pitennyslevyt alas, jottei kukaan istuutuisi lähelleni.
Vähän myöhemmin löi kello. Kun en ollut kuullut sen ensimmäisiä lyöntejä, etsin sitä silmilläni. Se oli seitsemän, kun sen äkkäsin.
Jeanne odotti minua.
VIIDES LUKU
Aamulla heräsin tavallista aikaisemmin, vaikkei siihen laisinkaan ollut syynä mikään melu, mikään painajainen, ja ajatukseni kirkastuivat niin nopeasti, etten voinut nukahtaa uudelleen. Hieroin silmiäni. Siitä syntyi hiljaista maiskutusta, ikäänkuin olisi suudeltu.