»Mihin aikaan?»
»Eilen illalla, ennenkuin sinut jätin.»
Tällä kertaa hän muisti kaikki, mutta ei käsittänyt, että minulla voisi olla mitään katumista. Tuntien kuitenkin, että hänen tuli näyttää liikutetulta, hän sanoi:
»Minäkin halusin tavata sinua. Mutta en olisi koskaan tohtinut tulla luoksesi.»
Näitä sanoja seurasi äänettömyys. Se ajatus, että hän oli edes tuuminut luonani käymistä, oli minulle vastenmielinen.
Hän lähestyi sänkyä. Hänen jalkojensa kuivat jäljet olivat vielä pukeutumispöydän edessä. Hän otti sukkansa ja suoristi ne, sillä ne kiertyivät mykkärään riisuttaessa, kuten omanikin.
Ennenkuin hän pani paidan ylleen, kopautti hän rintaansa. Hän ylpeili siitä, että se kumisi, koska olin hänelle sanonut, että se oli hyvän terveyden merkki.
Pukeuduttuaan hän pyysi minua harjaamaan selkäänsä. Harjoista hänellä ei ollut puutetta. Hän oli tuonut armeijasta koko tusinan. Niitä oli vielä viisi tai kuusi jäljellä. Toiset hän oli myynyt, koska ne olivat kaikki samanlaisia ja hän oli laskenut, että puoletkin niistä kai riittäisi hänelle eliniäksi.
Emme olleet enää puhuneet vähään aikaan. Hän järjesti kuntoon vuoteensa, kohennellen sitä hyvin myöskin seinän puolelta. Sitten sytytin päivän ensimmäisen savukkeen.
Äkkiä kolkutettiin ovelle.