Marguerite avasi niin nopeasti, että hän huomasi laskeutuvan käteni tietämättä, mistä se tuli.
Hän säpsähti. Olin astahtanut eteenpäin toisella jalallani, jottei hän voisi sulkea ovea. Kuitenkaan en tohtinut mennä sisälle. Hänen yhä palmikoidut hiuksensa riippuivat vielä selässä ja, kuten kaikkien naisten, tuottivat minulle pettymyksen lyhyydellään. Hän vapisi. Hänen liikutuksensa johtui osaksi arvonannosta, jota hänessä herätin, niin että hän joutui epäröimään, sillä toiselta puolen hän halusi sulkea oven, toiselta taas avata sen selkoselälleen.
Vihdoin hän väistyi ja työnsi sitten hiljaa ovea.
Ripein ja lyhyin elein, ikäänkuin hänellä olisi yllään aamunuttu, jota samalla kertaa täytyi pitää tiukkana hän kiirehti piilottamaan liinavaatteitaan ja lautasia, koska muka ujosteli kaikkea valkoista.
Vaikka kamari oli pieni, oli se kylmä. Oikealla, kaltevassa seinässä, oli suljettu ikkuna. Sänky, joka jalkopäästä oli huolellisesti reunustettu, oli kosteuden vuoksi vedetty seinästä irti. Tarpeettomia esineitä virui kaikkialla huonekaluilla. Samoin minulla oli tapana yksin elellessäni, hän ei huolinut heittää pois laatikoita ja pulloja, jotka olivat todistuksena tuhlatuista rahoista.
Huonetta valaisi lamppu.
Marguerite meni noutamaan tuolia, vetäen sitä perässään niinkuin lapset raitiovaunua leikkiessään. Istuuduttuani tunsin olevani hämmentynyt, ja mieleeni johtui äkkiä, että olin mennyt liian pitkälle, että käytin väärin häneen tekemääni vaikutusta saapuakseni illalla tämän lapsukaisen luo.
Hänkin vuorostaan istuutui. Me olimme vastatusten, minkään pöydän meitä erottamatta.
Hänellä oli ihoröijy ja flanellihame, köyhät kun pitävät flanellia suuressa arvossa, ja jalassa tohvelit, joiden kannat olivat litissä, kun hän ei viitsinyt kumartua niitä oikaisemaan.
Me istuimme siinä pitkän ajan, niin pitkän, että muuan vuokralainen ehti nousta kaikki portaat. Marguerite oli tyynempi kuin silloin, kun hänet jätin. Hän vilkaisi salavihkaa ympärilleen, peläten unohtaneensa jollekulle huonekalulle esineen, jonka olisi tahtonut minulta salata. Jos hän olisi äkkiä keksinyt jotakin sentapaista, ei hän olisi tohtinut nousta sitä korjaamaan, vaan koettanut mielessään vakuuttaa, ettei siinä ollut mitään vikaa.