Lucien ei kääntänyt silmiään minusta. Hänellä oli toinen käsi housujensa taskussa. Hän lähestyi minua, uhaten minua etusormellaan. Hänen huulensa raottuivat.
»Lurjus!»
Vavisten astahdin taaksepäin. Käteni olivat tunnottomat, ikäänkuin ei minulla enää olisi sormia, ikäänkuin käteni olisivat loppuneet suipentuen kuin puiden oksat.
»Eikö sinulla ole häpeän tunnetta, lurjus?»
Äkillinen punastus kalpeuteni keskellä poltti poskipäitäni. Kiinnitin katseeni häneen. Kuitenkin näin ikkunan, pöydän, kaikki samalla kertaa.
»Sinulla on nainen, joka on rikas ja tekee kaikki sinun hyväksesi, ja…»
Hänen huulensa muovailivat tarkoin joka tavua. Nämä kajahtelivat toistensa perästä, kaikki yhtä selvästi. Voimaa, jota en uskonut hänellä olevan, lähti jokaisesta hänen eleestään. Hänen kauluksensa puristi häntä. Ajoittain näin hänen hampaansa. Ne eivät koskettaneet toisiaan, vaan olivat ikäänkuin valmiina puremaan.
Änkytin ensimmäisen sanan, joka juolahti mieleeni. Se ei merkinnyt mitään, mutta se oli kuitenkin sana.
»Epäilemättä…»
Kaikki, mitä muuta voin tehdä, näytti minusta hyödyttömältä.