Mitä kaikkea saimmekaan tietää sinä päivänä! Sairaalassa ei viitsi kysellä mitään. Kun joka aamu näkee viisikymmentä haavoittunutta saapuvan ja illalla yhtämonta kannettavan paareilla pois, silloin ajattelee, että sellainen on maailman meno ja sanoo itsekseen: "Mitäpä merkitsee tämä sadan vuoden kuluttua?"
Mutta kun tulee muualle, nousee mieleen toisellaisia ajatuksia. Kun näin Hallen pääkadun, vanhan kaupungin, sen makasiinit, sen porttikäytävät täynnä tavaroita, sen vanhat katot, jotka törröttivät ulkonevina kuin vajat, sen matalat, kömpelöt vaunut, jotka olivat tavaroita täyteen sullotut, sanalla sanoen, koko tuon hyörivän kauppakaupunkilaiselämän, jouduin ymmälle. En ollut koskaan ennen nähnyt mitään tällaista ja minä ajattelin:
"Tämähän on juuri sellainen kauppakaupunki, jollaiseksi sitä mielessään kuvittelee: täynnä ahertavia ihmisiä, jotka koettavat ansaita elantonsa ja koota rikkautta, jossa jokainen pyrkii kohoomaan, ei toisia vahingoittamalla, vaan työtä tekemällä. Yötä ja päivää he miettivät, millä keinoin voisivat vaurastuttaa perhettänsä, mikä ei suinkaan estä kaikkia ihmisiä saamasta keksinnöistä ja löydöistä etua ja hyötyä. Tämähän on rauhan onnea keskellä kauheata sotaa!"
Ja sydäntäni vihloi, kun näin haavoittuneiden raukkojen kulkevan käsi siteessä tai ontua nilkuttavan kainalosauvojensa nojassa.
Mietteisiini vaipuneena seurasin ystävääni Zimmeriä, joka muisti jokaisen kadunkulman ja sanoi minulle:
"Tuo on Pyhä Nikolainkirkko, tuo suuri rakennus on yliopisto ja tuo on kaupungintalo."
Hän muisti kaikki, sillä hän oli nähnyt Leipzigin vuonna 1817, ennen
Friedlandin tappelua ja hän sanoi:
"Täällä on aivan samallaista kuin Metz'issä, Strassburgissa tai missä Ranskan kaupungissa tahansa. Asukkaat ovat suopeita meille. Vuoden 1806 sotaretken jälkeen osotettiin meille mitä suurinta ystävällisyyttä. Porvarit kutsuivat meitä kotiinsa päivällisille, noin kolme neljä kerrallaan. Järjestettiinpä meille tanssiaisiakin ja meitä kutsuttiin Jenan sankareiksi. Saat nähdä, kuinka he pitävät meistä. Vaikkapa poikkeisimme kenenkä luo tahansa, otettaisiin meidät maan hyväntekijöinä vastaan; me olemme nimittäneet heidän suuriruhtinaansa Sachsenin kuninkaaksi ja me olemme myöskin antaneet hänelle kelpo kappaleen Puolan maata."
Yhtäkkiä pysähtyi Zimmer erään matalan oven eteen ja huudahti:
"Ei, mutta kas, tuossahan on 'Kultalammas'. Fasadi on toiselle kadulle päin, mutta me voimme mennä tästä sisään. Tule!"