Seurasin häntä jonkunmoiseen mutkikkaaseen käytävään. Sen kautta tulimme pian vanhaan pihaan, jota ympäröivät korkeat, rapatut ristikkorakennukset pienine, lahonneine parvekkeineen, jotka olivat ylhäällä katonrajassa ja ylinnä tangon päässä olevine tuuliviirineen. Luulipa melkein olevansa Strassburgin vanhimmissa osissa. Oikealla oli olutpanimo. Sieltä näkyi rautavanteisia olutammeita mustuneitten hirsien päällä, keitetyistä humaloista ja ohrista muodostuneita kasoja ja eräässä nurkassa aimo suuri vääntöpyörä, jota mahdottoman iso koira veti; sillä nostettiin olutta ylös kaikkiin kerroksiin.
Eräästä Tillynkadun puoleisesta salista kuului lasien ja tinatuoppien kalinaa ja tämän salin akkunain alla aukeni syvä kellari, jossa tynnyrintekijän moukariniskut jyskyivät. Hyvän marrasoluen tuoksu tuntui ilmassa, ja Zimmer ihastuksissaan puheli ympärilleen katsellen:
"Niin, täällähän me olimme, pitkä Ferré, paksu Roussillon ja minä. Hitto vieköön, Juuse kulta, olipa hauskaa nähdä vielä kerran tämäkin paikka! Siitä on nyt kuusi vuotta. Roussillon parka jäi ikipäiviksi Smolenskiin viime vuonna ja pitkä Ferré on kait kotikylässään lähellä Torelia, sillä hän menetti vasemman jalkansa Wagramissa. Kuinka tarkoin muistuu mieleen kaikki, kun tässä katselee ympärilleen!"
Hän työnsi erään oven auki ja me astuimme korkeaan saliin, joka oli täynnä tupakansavua. Kestipä kotvan aikaa, ennenkun tuon harmaan sumun seasta voin erottaa pitkän rivin pöytiä, joiden ääressä istui vieraita, useimmilla lyhyt nuttu yllä ja pieni lakki päässä, toiset taas saksilaisissa univormuissa. He olivat ylioppilaita, perheitten nuoria poikia, jotka tulevat Leipzigiin opiskelemaan lakitiedettä, lääketiedettä ja kaikkea, mitä voi oppia oluen juonnin ja iloisen elämän ohella, jota he omalla kielellään kutsuvat Fuchskommers'iksi. He tappelevat usein jonkunmoisilla miekoilla, jotka ovat päästä pyöristetyt ja ainoastaan vähän matkaa terotetut, joten he voivat saada pieniä viiruja kasvoihinsa, kuten Zimmer kertoo, mutta hengenvaarasta ei ole puhettakaan. Tästä päättäen ovat ylioppilaat järkeviä miehiä; he tietävät varsin hyvin, että elämä on kallisarvoinen ja että on parempi elellä muutamia naarmuja naamassaan kuin menettää henkensä.
Zimmer naureskeli kertoessaan minulle tätä. Kunnian ihailu sokaisi hänet ja hän sanoi, että yhtä hyvin voisi ladata kanuunoita keitetyillä omenoilla kuin tapella tällaisilla tylsäpäisillä aseilla.
Astuimme saliin ja näimme ylioppilaista vanhimman — pitkän, laihan hontelon, jonka silmät olivat kuopallaan, nenä punotti ja vaalean kellervään partaan näytti leimansa lyöneen olut, jota siihen vuosien vieriessä oli valunut — näimme hänen seisovan pöydällä lukemassa kuuluvalla äänellä sanomalehteä. Toisessa kädessä oli hänellä pitkä porsliininen piippu.
Kaikki hänen toverinsa, joiden vaaleat kiharaiset hiukset valuivat nutunkaulukselle, kuuntelivat olutmaljat koholla. Juuri huoneeseen astuessamme kuulimme heidän kuorossa huutavan toisilleen:
"Vaterland! Vaterland!"
He kilistelivät saksilaisten sotamiesten kanssa ja tuo pitkä hontelo kumartui myös ottamaan olutmaljaansa; ja oluenpanija, paksu, harmaahapsinen villapää, latuskanenäinen, pyöreäsilmäinen mies, jonka posket pullottivat kuin kurpitsat, huutaa kähisi:
"Gesundheit! Gesundheit!"