"Kyllä, pari maljaa ja sanomalehden."
"Tuodaan heti."
Hän kaasi meille pari lasia olutta, ja Zimmer, joka ei mitään ymmärtänyt, koetti päästä puheisiin ylioppilaiden kanssa, mutta he pyysivät anteeksi ja menivät tiehensä toinen toisensa jälkeen. Tunsin ilmassa, että kaikki nämä ihmiset vihasivat meitä ja vihasivat sitäkin katkerammin, kun eivät uskaltaneet osottaa sitä meille heti.
Sanomalehdessä, joka oli ranskalainen, puhuttiin vaan aselevosta kahden uuden, Bautzenin ja Wentschenin luona saadun voiton jälkeen. Saimme tietää, että aselepo oli alkanut kesäkuun 6:na päivänä, ja että Pragissa jo valmisteltiin rauhansopimusta.
Se ilahutti tietysti minua; toivoin, että ainakin haavoittuneet lähetettäisiin kotiin. Mutta Zimmer, joka aina oli tottunut ajattelemaan ääneen, täytti koko salin jutelmillaan. Hän keskeytti lukuni joka rivillä ja sanoi:
"Aselepo? Mitä me aselevolla teemme? Voitettuamme preussiläiset ja venäläiset Lützenissä, Bautzenissa ja Wentschenissä pitäisi meidän tehdä heistä loppu. Olisivatkohan he suoneet meille aselepoa, jos he olisivat voittaneet meidät? Mutta siinä näet, Juuse, millainen keisari on, hän on liian hyvä — hän on aivan liian hyvä! Se hänen ainoa vikansa onkin. Samoin teki hän Austerlitzin luona ja sentähden täytyi meidän aloittaa leikki uudelleen. Hän on aivan liiaksi kiltti, sanon minä. Ellei hän olisi niin ylen hyväntahtoinen, olisi koko Europpa pian hallussamme."
Hän silmäili ympärilleen oikealle ja vasemmalle vedotakseen toisiin. Mutta he vilkuivat ilkeästi meihin, eikä kukaan ollut halukas vastaamaan.
Vihdoin nousi Zimmer.
"Lähtekäämme täältä, Juuse", sanoi hän. "En ymmärrä politiikkaa, mutta senverran ymmärrän, ettei meidän olisi pitänyt myöntää noille roistoille aselepoa; koska he kerran rypevät loassaan, olisi meidän pitänyt jaloillamme sotkea heitä aikalailla."
Kun olimme maksaneet, poistuimme sieltä ja Zimmer puheli.