"Nuo ovat ryöstäjiä", sanoi furiri Poitevin. "Ja siitä päättäen ei armeija ole tästä kovin kaukana."
"Tuohan on inhoittavaa!" huudahdin minä. "He ovat rosvoja!"
"Niin ovat", vastasi Poitevin, "ja tuo tapahtuu vastoin sotakuria. Jos keisari tämän tietäisi, ammuttaisiin heidät kuin koirat kuoliaaksi."
Menimme pienen sillan yli ja kun rattaitten perällä oli avattu viinitynnyri, tunkeilivat sotamiehet ääreen yhdellä kipponen kädessä ja se sai kulkea miehestä mieheen. Kun furiri näki sen, raivostui hän ja huusi käskevällä äänellä:
"Millä oikeudella olette ryhtyneet tähän rosvoukseen?"
Useat käänsivät päätään ja kun he näkivät, että meitä oli vain kolme — toiset olivat marssineet edelleen pysähtymättä — vastasi yksi heistä:
"Sinäkös se oletkin, vanha velikulta, tahdotkos sinäkin olla osallisena saaliinjaossa — no niin, onhan se luonnollista. Mutt'ei sinun siksi tarvitse näyttää noin julmalta. Kas tässä, juohan kulaus."
Mies tarjosi hänelle kipposta; furiri otti sen, vilkuili minuun ja joi.
"No, nuori mies", sanoi hän sitte, "huolitteko tekin? Se on hyvää viiniä."
"En, kiitos", vastasin minä.