"Sepä vasta tappelua!"
Kersantti Pinto huusi:
"Täällä jyrisee pahemmin kuin Eylaussa!"
Hän ei nauranut, eikä Sepeteusta eikä muitakaan naurattanut, vaan riensimme yhä eteenpäin, ja upseerit huutelivat myötäänsä: "Eteenpäin! Eteenpäin!"
Niin tyhmiä saattavat ihmiset olla; meitä tosin innostutti isänmaanrakkaus, vaan vielä enemmän tappelunhalu.
Kello 11 aikaan näimme taistelutantereen Leipzigin edustalla. Näimme kaupungin kirkontornit, jotka olivat ihmisiä täynnä, ja vanhat vallit, joilla monta kertaa olin kävellyt Katria muistellen. Edessämme noin 1,200 — 1,500 metrin matkalla seisoi kaksi rykmenttiä punaisia keihäsratsumiehiä ja vähän matkan päässä heistä Parthan niityllä kaksi rykmenttiä hevosjääkärejä. Näiden rykmenttien välistä kulkivat Dubenista tulevat kuormastot. Etäämpänä, pienen kukkulan seudulla, seisoivat Ricardin, Dombrowskin, Souhamin y.m. divisionat selin kaupunkiin päin. Kanuunoita ja ampumavara-vaunuja oli parhaillaan lähdössä. Taaempana kukkulalla, erään sillä seudulla tavallisen tasakattoisen talonpoikaistalon ympärillä loistivat pääesikunnan univormut.
Se oli reserviarmeija, jota marsalkka Ney komensi. Hänen vasen sivustansa nojautui Hallen tiellä olevaan Marmontiin ja oikea sivusta suureen armeijaan, jota keisari itse komensi, niin että meidän joukkomme olivat suurena kehänä Leipzigin ympärillä. Viholliset, jotka lähestyivät joka haaralta, koettivat päästä toistensa yhteyteen ja muodostaa ympärillemme vielä suuremman kehän, jonka keskeen me jäisimme niinkuin satimeen.
Sillä välin tapahtui kolme kauheaa tappelua samanaikaisesti, yksi Wachaussa itävaltalaisia ja venäläisiä vastaan, toinen Moskernissa preussiläisiä vastaan ja kolmas Lindenaun sillalla Lützenin tiellä kenraali Giulayta vastaan. Niistä sain tiedon vasta myöhemmin, mutta kunkin tulee kertoa vain sen, minkä itse on nähnyt; sillä tavoin saa maailma tietää totuuden.
XVIII.
Pataljoonamme oli juuri alkanut marssia Leipzigin edessä olevaa rinnettä alas yhtyäksensä divisionaan, kun näimme erään pääesikunnan upseerin täyttä laukkaa ratsastavan niityn yli meitä kohden. Parin minuutin kuluttua oli hän perillä, eversti Lorsin riensi häntä tapaamaan, he vaihtoivat sanasen, ja vieras upseeri palaa takaisin. Satoja airueita ratsasti samalla tavoin kedolla sanaa viemään.