Toverit, jotka olivat tulleet joukkoomme, näkivät sen myöskin; senvuoksi sanoi kersantti hiljaisella äänellä:
"Sinä, Bertha, jää tänne … pidä sitä silmällä. Me muut teemme kierroksen."
He läksivät oikealle ja vasemmalle, ja minä jäin paikalleni puuni taakse kivääri poskella niinkuin väijyvä metsämies. Preussiläinen nousi parin minuutin kuluttua, kun ei enää kuullut mitään; hän oli aivan nuori, pitkä ja solakka, vaaleaviiksinen mies, ja minä olisin voinut ampua hänet siinä paikassa, mutta ajatus, että minun pitäisi murhata tuo suojaton ihminen, värisytti koko ruumistani. Äkkiä huomasi hän minut ja hyppäsi sivulle; silloin minä laukasin ja huokasinpa kevyesti, kun näin hänen juoksevan pensaikossa niinkuin hirven.
Samassa pamahti 5-6 laukausta oikealta ja vasemmalta; kersantti Pinto, Sepeteus, Klipfel ja muut ryntäsivät esille ja sadan askeleen päässä näimme nuoren preussiläisen makaavan maassa suu veressä. Hän katsoi meihin peljästyneesti ja kohotti kättään ikäänkuin väistääkseen painetinpistoksia. Mutta kersantti sanoi iloisesti:
"Älä pelkää, sait jo tarpeeksesi!"
Kellään ei ollut halua antaa hänelle kuolemaniskua; mutta Klipfel otti kauniin piipun, joka näkyi preussiläisen taskusta, ja sanoi:
"Olen kauan ollut piipun tarpeessa, tuostahan sen saan!"
"Rekryytti Klipfel", sanoi Pinto ankarasti, "pane piippu paikalla takaisin! Kasakat vain ryöstävät haavoittuneita! Ranskalainen sotamies noudattaa kunnian käskyjä!"
Klipfel heitti piipun pois, ja me läksimme eteenpäin katsomatta ympärillemme. Tulimme jo metsän päähän, joka peitti suurimman osan kukkulaa; sen takana tuli pensaikkoa, jossa meidän karkoittamamme preussiläiset olivat väijyksissä. Heitä nousi sieltä täältä meitä ampumaan, mutta kiiruustipa he kääntyivät takaisin.
Olisimme voineet nyt pysähtyä, sillä meitä oli käsketty miehittämään metsä, joten pensaikko ei kuulunut meihin; puittemme suojassa olisimme olleet hyvässä turvassa preussiläisten luoteja vastaan. Kukkulan toiselta puolelta kuului kauheaa taistelua. Siellä pamahti kanuunanlaukaus toisensa jälkeen ja väliin jyrisivät yhtaikaa niinkuin ukkonen; siinä oli vielä yksi syy pysyä aloillaan. Mutta meidän upseerimme katsoivat, että pensaikko oli osa metsää, ja että meidän piti jatkaa preussiläisten hätyyttämistä. Siitä syystä jouduimme menettämään monta ihmishenkeä tällä paikalla.