"Seis, rempulajalka, seis! Tulehan tänne! Minulla on varattuna kaunis nauha sinua varten. Sinun pitää saada oikein komea nauha, voittajain nauha!"
Hän heilutti ylhäällä pitkää mustaa nauhaa, ja minä kalpenin vasten tahtoanikin. Mutta juuri kun astuimme ylös määrin talon portaita, tuli sieltä ulos eräs asevelvollinen, se oli Ranskan portilla asuva seppä Klipfel; hän oli vastikään saanut numeron 8 ja hän huusi jo portailta:
"Tänne se musta nauha, Pinacle, se musta nauha! Tänne ja pian, maks mitä maks!"
Hänen kasvonsa olivat synkät, mutta hän nauroi. Hänen pieni
Janne-veljensä kulki itkien hänen perässään ja huusi:
"Älä, Jaakko, älä ota sitä mustaa nauhaa!" Mutta Pinacle oli jo sitomassa mustaa nauhaa Jaakon hattuun. Sen kestäessä Jaakko saneli:
"Juuri niin sen pitää olla. Me olemme kaikki kuoleman omia, meidän pitää panna suruvaatteet päällemme itsemme tähden."
Ja hurjalla äänellä hän huusi: "Eläköön keisari!"
Minusta oli hauskempi nähdä musta nauha hänen hatussaan kuin omassani, ja minä pujahdin kiiruimman kautta väkijoukkoon Pinaclesta päästäkseni.
Meidän oli hyvin vaikea päästä määrin talon holvihuoneisiin ja nousta ylös vanhoja tammiportaita, joissa vilisi ihmisiä kuin muurahaispesässä. Suuressa yläsalissa astuskeli poliisikonstaapeli Kelz edestakaisin ja koetti pitää järjestystä, niin hyvin kuin taisi. Ja sen viereisessä neuvostosalissa, jossa seisoo oikeuden kuvapatsas side silmillään, kuultiin numeroita huudettavan. Tämän tästäkin tuli sieltä ulos asevelvollinen, naamaltaan tulipunaisena ja numero lakissa ja pää alhaalla hyökäten väkijoukon läpi niinkuin raivopäinen härkä, joka haluaisi puskea sarvensa seinään. Toiset sitä vastoin menivät menojaan kalpeina kuin ruumiit.
Määrin talon akkunat olivat auki, ulkoa kuului noiden viiden kuuden soittokunnan soitto yht'aikaa; se oli kauheaa.