— Pidin Katria kädestä, ja vähitellen tunkeuduimme ahdingon läpi saliin, jossa aliprefekti, määrit ja heidän sihteerinsä lattiakorokkeeltaan huusivat numeroita kuuluvalla äänellä niinkuin tuomioita, sillä kaikki numerot olivat todellakin tuomioita.
Odotimme siinä kauan aikaa.
Suonissani ei ollut pisaraakaan verta, kun vihdoin minunkin nimeäni huudettiin.
Astuin esille näkemättä, kuulematta mitään, pistin käteni arpa-astiaan ja nostin numeron.
Aliprefekti huusi: "numero 17".
Menin matkaani sanomatta sanaakaan, Katri ja luinen äitinsä jäljessäni. Jouduimme alas torille, ja saatuani hiukkasen raitista ilmaa rintaani, muistin, että olin saanut numeron 17.
Kreetta-täti näytti kuin puusta pudonneelta.
"Olinhan minä pannut jotain sinun taskuusi", sanoi hän, "mutta se
Pinacle heittiö on varmaan noitunut sinut."
Samassa veti hän takataskustani esille köydenpätkän. Suuret hikikarpalot kierivät otsaltani, Katri oli aivan kalpea, ja niin saavuimme herra Guldenin luokse.
"Minkä numeron sait, Juuse?" kysyi hän heti.