"Seitsemännentoista", vastasi täti ja istahti kädet syliin vaipuen.
Hetkisen aikaa näytti herra Gulden hämmästyneeltä, mutta sitten hän sanoi:
"Niin, miksei sitä siinä kuin muutkin; kaikkienhan täytyy lähteä, sillä aukothan pitää saada täytetyiksi. Siitä ei Juusen tarvitse hätäillä. Minäpä lähden tästä puhumaan määrille ja komentantille. En aio heille valehdella, sillä tietäähän koko kaupunki, että Juuse ontuu, mutta se on saattanut kiireessä unohtua. Senpävuoksi lähdenkin puhumaan heille. Älkää olko millännekään, olkaa vain rohkeita."
Nämä herra Guldenin ystävälliset sanat rauhoittivat Kreetta-tätiä ja Katria, jotka palasivat Quatre-Ventsiin hyvässä toivossa; mutta minun laitani oli aivan toisin: siitä hetkestä alkaen ei minulla ollut minuutinkaan rauhaa, ei yöllä eikä päivällä.
Keisarilla oli se hyvä tapa, ettei hän antanut rekryyttien kuljeksia kotonaan ja hautoa mieltään odotusaikana. Heti arvannoston jälkeen tuli tarkastus ja muutaman päivän kuluttua lähtökäsky. Hän ei menetellyt niinkuin jotkut hammaslääkärit, jotka ensin näyttävät pihtiään ja veitsiään ja sitten katsovat suuta niinkauan, että vatsaa rupee vääntämään, ennenkuin tekevät päätöksensä; keisari sitävastoin ryhtyi reippaasti asiaan.
Kolmantena päivänä arvannoston jälkeen oli tarkastus kaupungintalolla. Sinne kokoontuivat kaikki tämän seudun määrit ja joitakuita muitakin arvokkaita henkilöitä, joiden tuli antaa tarpeellisia tietoja.
Päivää ennen oli herra Gulden ottanut ylleen suuren ruskean päällystakkinsa ja hienon peruukkinsa lähteäkseen kelloja vetämään määrin ja komentantin luo. Hän palasi tyytyväisen näköisenä ja sanoi:
"Asiat käyvät hyvin. Herra määri ja herra komentantti tietävät, että sinä olet ontuva; näkyyhän se hiton hyvin. He vastasivat heti minulle: Tietysti, herra Gulden, se nuori mies ontuu, mitäpäs hänestä puhumme? Älkää olko levoton; emmehän me tarvitse ontuvia, vaan sotamiehiä".
Nämä olivat palsamia minun ruumiilleni ja sinä yönä nukuin niin sikeästi kuin hyväntapainen lapsi. Mutta seuraavana päivänä yllätti minut taas pelko; tulin ajatelleeksi, kuinka monen miehen oli sittenkin täytynyt lähteä, vaikka olivatkin täynnä ruumiinvirheitä ja kuinka moni muu oli kaikenlaisilla vehkeillä koettanut pettää tarkastusherroja, esim. syömällä vahingollisia aineita tehdäkseen itsensä kalpeiksi tai kuristamalla sääriään saadakseen suonenrepeymiä tai tekeytymällä kuuroiksi, sokeiksi ja höperöiksi. Sitä ajatellessani minua pelotti, etten olisi kyllin ontuva, ja minä päätin näyttää niin kurjalta raukalta kuin suinkin. Olin kuullut sanottavan, että vatsan saa kipeäksi kun juopi etikkaa, ja puhumatta mitään herra Guldenille join epätoivoissani kaiken etikan pöytähäkkäristä. Sitte puin vaatteet päälleni siinä uskossa, että nyt olin sen näköinen kuin haudasta kaivettu ruumis, sillä etikka oli kovin väkevää ja se poltti vatsaa aikalailla. Mutta kun tulin herra Guldenin huoneeseen ja hän näki minut, sanoi hän heti:
"Mikä sinua vaivaa, Juuse? Niinhän sinä olet punainen kuin kukko!"