"Mitä kuuluu?" sanoi hän asettaessaan kalottia paljaalle päälaelleen ja katsellen meihin silmät pyöreinä.
Minulla ei ollut voimaa vastata; heittäysin nojatuoliin kyynelteni virtana valuessa. Katri istahti viereeni, kietoi kätensä kaulaani ja me itkimme hillittömästi.
Kreetta-täti sanoi:
"Ne heittiöt ovat ottaneet hänet!"
"Se ei ole mahdollista!" huudahti herra Gulden tehden äkkisäikähtäneen liikkeen.
"Ei ole sellaista nähtykään", sanoi täti, "se todistaa, kuinka suuria rakkareita he ovat".
Hän kiihdytti itseänsä yhä enemmän vihaan ja huusi:
"Eikö enää tulekaan mitään vallankumousta? Saavatko nuo rosvot yhä vain olla meidän herrojamme?"
"No, no, Kreetta-muori, rauhoittukaa", sanoi herra Gulden. "Älkää Luojan tähden huutako tuolla tavoin. Juuse, kerro sinä meille levollisesti, kuinka kaikki kävi. Tässä on tapahtunut erehdys, muu ei ole mahdollista. Eivätkö pormestari ja sairaalan lääkäri sanoneet mitään?"
Minä kerroin nyyhkyttäen jutun kirjeestä ja Kreetta-täti, joka ei ollut siitä kuullut sanaakaan, heristeli nyrkkejään ja huusi: