"Aa, sitä roistoa! Suokoon Luoja, että hän kerran osuisi meille tulemaan! Silloin minä kirveellä halkaisen hänen kallonsa!"
Herra Gulden oli aivan masentunut. "Etkö sinä huutanut, että se oli valhetta?" sanoi hän. "Juttu on siis tosi?"
Kun minä olin vaiti pää riipuksissa, jatkoi hän kädet ristissä:
"Niitä nuoria, niitä nuoria, he eivät koskaan ajattele! Niin varomatonta, niin varomatonta!"
Hän käveli lattiaa edestakaisin, sitten istuutui hän silmälasiaan pyyhkimään ja Kreetta-täti sanoi:
"Niin, mutta häntä eivät he sittekään saa, kaikki heidän ilkeytensä on menevä turhaan. Tänä iltana pitää Juusen olla vuoristossa matkalla Sveitsiin."
Kun herra Gulden kuuli sen, tuli hän vakavaksi; hän rypisti kulmakarvojaan ja vastasi hetkisen vaitiolon jälkeen:
"Se on suuri onnettomuus, suuri onnettomuus, sillä Juuse on todella ontuva. Se kyllä saadaan pian huomata; hän ei voi marssia kahta päivää perätysten jäämättä jälkeen tai sairastumatta. Mutta te teette väärin, Kreetta-muori, kun puhutte tuolla tapaa ja annatte huonoja neuvoja."
"Huonoja neuvojako?" sanoi täti. "Vai niin, tekin siis olette niitä, jotka tahdotte tappaa ihmisiä?"
"En", vastasi herra Gulden, "en pidä sodasta, kaikkein vähimmän sellaisesta sodasta, jossa sataintuhansien täytyy kaatua yhden ainoan miehen kunnian tähden. Mutta sellaiset sodat ovat nyt loppuneet, nyt ei oteta sotamiehiä kunnian ja kuningaskuntain saamiseksi, vaan maan puolustamiseksi, jonka tyrannius ja kunnianhimo ovat saattaneet vaaraan. Nyt kyllä rauhaa haluttaisiin. Onnettomuudeksi marssivat kuitenkin venäläiset meitä vastaan, preussiläiset ovat liittyneet heihin ja ystävämme itävaltalaiset odottavat vain sopivaa hetkeä hyökätäkseen selän takaa päällemme. Ellemme me marssi heitä vastaan, hyökkäävät he päällemme, sillä nyt on meitä vastassa koko Europpa, niinkuin vuonna 93. Tämä on siis aivan toista kuin sotamme Espanjassa, Venäjällä ja Saksassa. Ja jos vaara vielä suurenee ja tasavallan aikuiset sotavanhukset tarvitaan sotaan, häpeisin minä, niin vanha kuin olenkin, istua Sveitsissä kelloja tekemässä sillä aikaa, kun toiset vuodattavat verensä isänmaan puolustamiseksi. Sen lisäksi pitää teidän muistaa yksi asia: karkureita halveksitaan kaikkialla. Joka on tehnyt sellaisen tempun, hän ei saa rauhaa missään, hänellä ei ole isää, ei äitiä, ei kotia eikä isänmaata. Sellainen on itse tuominnut itsensä kelvottomaksi täyttämään ensimäistä velvollisuuttaan, nimittäin rakastamaan ja auttamaan isänmaataan, vaikka se olisi vääryydenkin vallassa".