Sitte olimme taas ääneti. Kello kahden ajoissa nousi Kreetta-täti ja otti korinsa. Hän tuntui olevan alakuloinen ja hän sanoi minulle:
"Et tahdo totella minua, Juuse, mutta samapa se, Jumalan avulla tämä kerran loppuu; tulethan sieltä takaisin, jos Jumala suo. Katri odottaa sinua."
Katri heittäysi kaulaani ja rupesi taasen itkemään, ja minä itkin vielä enemmän kuin hän, niin että herra Guldeniltakin tipahti kyyneleitä.
Viimein astuivat Katri ja hänen äitinsä portaita alas, ja sieltä huusi täti minulle:
"Koeta vielä tulla meidän luoksemme kerran tai pari, Juuse."
"Kyllä, kyllä", vastasin minä ja suljin oven.
Saatoin tuskin pysyä jaloillani; en koskaan ole ollut niin onneton, ja vielä tänäkin päivänä on sydämeni pakahtua, kun sitä ajattelen.
VII.
Siitä päivästä alkaen oli minun aivan mahdoton pitää ajatuksiani koossa. Aluksi koetin yrittää työn kimppuun, mutta pianpa herra Gulden sanoi minulle:
"Jätä työsi, Juuse, ja ole se lyhyt aika, mikä sinulla on jäljellä, meidän seurassamme; käy tervehtimässä Katria ja Kreetta-tätiä. Luulen yhä edelleenkin, että sinut hyljätään, mutta eihän sitä edeltäpäin tiedä. He tarvitsevat niin paljo väkeä, että saattaa kulua kauankin ennenkuin sinut vapautetaan."