Vartija ylhäällä huusi:
"Wer da?"
Kapteeni astui yksin esiin vastaten:
"Ranska."
"Mikä rykmentti?"
"Seitsemännen linjarykmentin sotureita."
Seurasi syvä äänettömyys. Nostosilta laskettiin ja vartijat tulivat meitä tarkastamaan. Yhdellä heistä oli suuri lyhty kädessä. Kapteeni Vidal astui pari askelta eteenpäin puhelemaan upseerin kanssa, sitte meille huudettiin: "Saatte mennä".
Taas pärisivät rummut, mutta kapteeni käski heittämään ne takaisin olalle ja me marssimme sillan yli ja sisään toisesta samallaisesta portista kuin ensimmäinenkin oli ollut ja niin olimme kaupungissa. Siellä olivat kadut lasketut suurilla sileillä kivillä. Jokainen koetti kävellä ontumatta, sillä vaikka olikin myöhäinen, olivat ravintolat ja puodit auki ja niiden suurista akkunoista tulvehti valoa kaduille ja ihmisiä kulki sadottain tullen mennen aivan kuin keskipäivällä.
Poikkesimme useasta kadun kulmasta ja saavuimme suuren kasarmin edustalla olevalle torille, jossa komennettiin: "Seis!"
Kasarmin nurkalla oli holvattu huone ja siellä pienen pöydän takana, suuren, kolmivärisen kangaskatoksen alla, josta riippui kaksi lyhtyä, istui kaupustelijaeukko.