Vanhus, joka oli Schweinheimin pastori, tuli luokseni, tervehti ja sanoi:
"Herrani, menettelynne todistaa, että olette kunnon mies, uskokaa, ettei herra Kalkreuth tahdo ketään vahingoittaa, ei edes vihamiehiämmekään."
"Sen kyllä uskon", vastasin, "muuten en hänen makeita makkaroitaan söisikään niin hyvällä halulla."
Kuultuaan sanani, ratkesi isäntä nauramaan, taputteli lihavilla käsillään vatsaansa ja sanoi:
"Enpä olisi uskonut ranskalaisen voivan viekoittaa minua nauramaan."
Oli molempain toverieni vartioimisvuoro; heidän mentyään jäin yksin. Silloinpa isäntä nouti pullon vanhaa viiniä, istahti pöydän ääreen ja käski minua kilistämään kanssansa, johon mielihyvin suostuin. Ja siitä päivästä alkaen aina lähtöömme asti osoittivat talon asukkaat minulle suurta luottamusta. Joka ilta istuimme haastellen takkavalkean ääressä; pastori ja nuoret tytötkin tulivat kuuntelemaan. He olivat sinisilmäisiä ja vaaleaverisiä. Toinen heistä oli noin kahdeksantoista toinen kaksikymmen-vuotias. Minusta he muistuttivat Katria ja se liikutti minua.
He tiesivät, että minulla oli morsian kotona, en voinut sitä heiltä salata ja se herätti heidän myötätuntoaan.
Majatalon isäntä oli katkera ranskalaisille.
Pastori sanoi, että ranskalaiset olivat turhamaista ja siveetöntä kansaa, että koko Saksa sentähden nousisi vastarintaan, että oltiin kyllästytty sotamiestemme huonoihin tapoihin ja kenraaleimme itaruuteen ja että oli perustettu "Hyve-liitto" pahan poistamiseksi. —
"Aluksi", hän sanoi, "puhuitte vapaudesta. Sitä kuuntelimme halulla ja mieluummin olisimme suoneet teidän armeijanne voittavan kuin Preussin kuninkaan ja Itävallan keisarin. Te soditte sotureitamme vastaan. Te taistelitte aatteiden puolesta, joita koko maailma piti oikeina ja suuremmoisina ja sentähden ette olleet kansain, vaan heidän herrainsa kanssa tekemisissä. Tänään on toisin. Koko Saksanmaa yltyy sotaan, nuoriso nousee aseisiin ja nyt puhumme me Ranskalle vapaudesta, hyveestä ja oikeudesta. Joka näiden edestä taistelee on aina voimakkain, sillä häntä vastustaa ainoastaan roskaväki kaikissa maissa, jotavastoin häntä puoltaa nuoriso, rohkeus, suuret aatteet, kaikki, mikä kohottaa sielua itsekkyyttä ylemmäksi ja se tekee kuolemankin suloiseksi. Näin ajattelitte tekin kerran. Nyt se on teille jo arvotonta. Vapauden tähden sortuivat sotapäällikkönne muinoin. Ladoissa, oljilla he makasivat kuin halvat sotamiehet. Peljättäviä miehiä he olivat! Nyt tulee heillä olla mukavat ja pehmeät vuoteet, he ovat ylhäisempiä kuin aatelisherramme, äveriäämpiä kuin pankkiirimme. Siten sota, joka ennen oli jotain kaunista — uhri isänmaalle — on muuttunut ammatiksi, joka tuottaa enemmän kuin kauppa. Vieläkin sota on hyvin hienoa, sillä sotilaspuvut ovat koreat, mutta onpa kuitenkin toista sotia ikuisten aatteiden puolesta ja toista sotia raha-arkkuunsa täytettä."