Palatessani kahdeksantenatoista päivänä vahtivuoroltani Warthaun portilta, sanoi kersantti, joka kohteli minua ystävällisesti:
"Rekryytti Bertha, keisari on tullut."
Ei kukaan ollut kuullut siitä puhuttavan ja minä vastasin:
"Anteeksi, herra kersantti, mutta vast'ikään kilistin lasia Merlinin kanssa, joka viime yönä piti vahtia kenraalin asunnossa, eikä hän siitä mitään maininnut."
Silloin vilkutti hän toista silmäänsä virkkaen:
"Kaikkialla on liikettä ja elämää. Sitä et sinä, rekryytti, vielä ymmärrä, mutta että hän on tulossa, sen tunnen sormenpäissänikin. Kun hän on poissa, tapahtuu kaikki puolinaisella vauhdilla ja nyt — katsos tuonne, katso noita sananlennättäjiä, jotka nelistävät teillä — kaikki alkaa elää. Nyt täytyy meidän joka hetki olla valmiina ensimmäiseen tanssiin. Keisarilliset ja kasakat eivät tarvitse silmälaseja nähdäkseen, onko hän mukana. He tuntevat sen jo ilmasta."
Näitä puhuessaan kersantti naurahteli pitkien viiksiensä takaa.
Aavistin, että minua saattaisi kohdata suuri onnettomuus, mutta minun täytyi vaan pysytellä iloisen näköisenä.
Eikä kersantti erehtynytkään, sillä samana päivänä kello kolmen aikaan ehtoopuolella lähtivät kaikki kaupungin ympärille majoitetut joukot liikkeelle ja tuossa kello viiden vaiheilla käskettiin meitä asettumaan riviin. Marsalkkamme, Moskovan ruhtinas, ratsasti kaupunkiin upseerien ja kenraalien seurassa, jotka kuuluivat hänen esikuntaansa. Heti senjälkeen ratsasti kenraali Souham, kookas, harmaahapsinen soturi linnoitukseen ja marssitti meitä torilla. Kovalla äänellä, että kaikki selvästi kuulivat, hän lausui:
"Sotamiehet! Te tulette kuulumaan neljännen rintaman etuväkeen.
Muistakaa, että olette ranskalaisia. Eläköön keisari."