Kenraali Chemineauta oli ammuttu sääreen, eikä tätä voinut enää kauan jatkua. Silloin komennettiinkin meitä peräytymään ja arvannette, että teimme sen ihastuksella.
Marssiessamme Suur-Gorschenin edustalla ajoivat preussiläiset meitä takaa ja me ammuimme molemmin puolin. Kylässä olevat kaksituhatta miestä ehkäisivät vihollisen kulkua ampuen kaikista akkunoista, jolla välin me nousimme mäelle päästäksemme lähimpään kylään, Vähä-Gorscheniin. Mutta silloin saapui koko preussiläinen ratsuväki estämään kulkuamme ja pakottamaan meitä pysähtymään heidän kanuunainsa ampumarajan sisään. Ei kukaan voi aavistaa, kuinka siitä raivostuin. Kuulin Sepeteuksen huutavan: "Älkäämme seiskö tässä, vaan karatkaamme mieluummin heidän kimppuunsa."
Oli kauheata nähdä, kun nämä husaari- ja jääkärirykmentit marssivat meitä kohti hyvässä järjestyksessä hyökätäkseen tuossa tuokiossa juoksumarsilla päällemme.
Peräydyimme yhä, kun meille yht'äkkiä mäeltä huudettiin: "Seis", ja samassa joutuivat päällemme ryntäävät husaarit kauheaan luotituiskuun, niin että heitä kaatui satamäärin. Urhean kenraali Girardin divisiona Vähästä-Gorschenista oli tullut meitä auttamaan. Vähäisen matkan päähän oikealle oli se asettanut kuusitoista kanuunaa. Siitäkös oli erinomaiset seuraukset! Nopeammin kuin olivat tulleetkaan husaarit lähtivät tiehensä ja Girardin divisionan kuusi neliötä liittyi meihin Vähä-Gorschenissa ehkäistäkseen preussiläistä jalkaväkeä, joka kuudessa neliössä yhä marssi edelleen, kolme neliötä edessä ja kolme yhtä suurta neliötä takana varajoukkona.
Minä puolestani en ajatellut muuta kuin kostoa. Hulluuteen asti vihasin ja inhosin noita, jotka mielivät ryöstää henkeni, ihmisen kalleimman tavaran, jota tulisi suojella kuin silmäterää. Sydänjuuriani myöten vihasin noita preussiläisiä, joiden huuto ja häpeämättömyys oli minulle vastenmielistä. Olinpa perin tyytyväinen siihen, että Sepeteus oli rinnallani, ja seistessämme kivääri jalalla ja odotellessamme uutta rynnäkköä puristin hänen kättänsä.
"Meitäpä on onni vedellyt", hän virkkoi. "Kunhan keisari vaan tulisi pian, sillä heitä on kaksikymmentäkertaa suurempi joukko kuin meitä — — — jospa hän toisi kanuunoita tullessaan!"
Nyt ei hän enää puhunut kunniamerkeistä mitään.
Katsahdin sivullepäin nähdäkseni, vieläkö kersantti oli siellä, ja näin hänen aivan tyynen, pyyhkivän painettiaan; ei hän ollut tavallistaan kummemman näköinen, ja se minua ilahutti. Halusta olisin tahtonut tietää, vieläkö Fürst ja Klipfel olivat hengissä, mutta kun samassa komennettiin: "Kivääri olalle", sain muuta mietittävää.
Vihollisen kolme etummaista neliötä oli pysähtynyt Suur-Gorschenin luona olevalle kukkulalle odottamaan kolmea jälkimäistä neliötä, jotka lähestyivät kiväärit olalla. Välillämme laaksossa oleva kylä paloi, olkikatot leimusivat, paksut savupilvet kohosivat kierrellen korkeuteen ja kukkulalta meistä vasemmalle näimme pitkää kanuunajonoa kuljetettavan suoraan peltojen poikki — tekeillä oli kiertoliike sivuamme vastaan.
Kello oli noin kahdentoista paikkeilla, kun mainitut kuusi neliötä läksivät liikkeelle ja samassa näyttäytyi joukoittain husaareja ja ratsastavia jääkäreitä Suur-Gorschenin molemmilla puolilla. Meidän tykistömme, joka oli neliöiden takana, korkealla kukkulalla, tuiski suunnattomasti tulta preussilaisiin tykkijunkkareihin, jotka ampuivat vastaan pitkin linjaa.