Kersantti oli avannut akkunan ja ampui jo alas kadulle, jossa työrattaitten ja lautakasain välissä ratsasti pari kolme preussiläistä husaaria, Sepeteus ja toiset seisoivat hänen takanansa sormi pyssynlukolla. Katselin kummulle nähdäkseni, vieläkö neliö koetti pitää puoliaan ja näin sen viiden kuuden sadan askeleen etäisyydessä peräytyvän hyvässä järjestyksessä ja ampuvan joka taholle heitä ympäröiviä ratsastajia. Ruutisavussa erotin everstin, pienen, paksun ukkosen, joka ratsasti keskellä paljastetuin miekoin ja hänen vieressään näin lipun, jota oli ammuttu niin, että repaleet riippuivat tangon tyvessä.
Etäämpää vasemmalta eräästä tienmutkauksesta tuli viholliskolonna marssien Vähä-Gorschenia kohti Tämän kolonnan piti estää meitä palaamasta kylän kautta. Kylään oli saapunut sadottain sotamiehiä, jotka, samoin kuin mekin, olivat joutuneet pois osastoistaan ja yhä heitä vain tuli lisää joka taholta. Viisikymmentä askelta kuljettuaan kääntyivät toiset ampumaan, toiset olivat haavoittuneita ja laahustivat eteenpäin etsien jossain suojaa. He sulloutuivat taloihin ja sitä mukaa kuin kolonna lähestyi, yltyivät he ampumaan joka akkunasta. Ja kun sitäpaitsi eräältä oikeanpuoleiselta kummulta tulivat näkyviin Marchandin ja Brenierin divisionat, jotka Moskovan ruhtinas oli lähettänyt meitä auttamaan, peräytyivät viholliset.
Myöhemmin kuulimme, että marsalkka Ney oli seurannut keisaria Leipzigiin päin ja että hän oli tehnyt koko käännöksen, kun hän kuuli kanuunain jyrisevän.
Preussiläiset jäivät siis paikoilleen ja molemmin puolin lakattiin ampumasta. Meidän neliömme ja kolonnamme peräytyivät Starsiedelin läheisyydessä oleville kukkuloille ja kaikille kylässä olijoille tuli kiire lähteä taloista kukin taholleen omaan rykmenttiinsä. Meidän rykmenttimme oli liittynyt pariin toiseen rykmenttiin ja kun divisionat seisoivat kivääri jalalla Kayan luona, oli meidän vaikea tuntea toisiamme. Meidän komppaniassamme toimitettiin nimenhuuto, jäljellä oli neljäkymmentäkaksi miestä. Fürst ja Léger olivat poissa, mutta Sepeteus, Klipfel ja minä olimme päässeet eheinä mylläkästä.
Onnettomuudeksi ei vielä oltu lopussa, sillä preussiläiset, joita peräytymisemme kiihotti, ryhtyivät jo uusiin toimenpiteisiin ahdistaakseen meitä Kayan luona. Kaiken aikaa haalivat he kokoon lisäväkeä ja nähdessäni sen ajattelin, että keisari, ollakseen niin taitava kenraali, oli sentään menetellyt hyvin tyhmästi, kun oli hajoittanut armeijan niin suurelle alueelle ja jättänyt meidät satatuhatmiehisen ylivoiman valtaan.
Kokoontuessamme yhteen Brenierin divisionan takana, ryntäsi kahdeksantoistatuhatta Preussin kaartilaista juoksumarssissa rinnettä ylös voitonmerkkinä kantaen painettinsa päässä kaatuneitten tovereittemme lakkeja. Samaan aikaan levisi taistelu vasemmalle Vähä-Gorschenin ja Starsiedelin väliin. Venäläinen ratsuväkijoukko, jonka kypärien aamulla auringonvalossa olimme nähneet välkkyvän Gruna-joen takana, koki nyt saartaa meidät, mutta seitsemäs osasto oli tullut meitä auttamaan ja meriväenrykmentit seisoivat vankkana kuin muuri. Koko tasanko kauttaaltaan oli yhtenä savupilvenä, jossa kimelsi tuhansittain kypäröitä, rintavarustuksia ja miekkoja.
Mitä meihin tulee, niin me yhä vain peräydyimme. Silloin nuolen nopeudella lensi jotain ohitsemme. Se oli marsalkka Ney! Hän tuli aika vauhtia nelistäen ja käskyläisupseeristonsa seuraamana.
En eläissäni ole nähnyt sellaisia kasvoja. Hänen silmänsä säkenöivät, hänen poskilihaksensa värisivät vihasta! Tuokiossa oli hän ratsastanut kautta koko linjan, ja oli nyt neliömme eturintamassa. Kuin vastustamattoman voiman pakotuksesta syöksyi jokainen hänen jäljessään ja sen sijaan, että olisimme väistäneet, hyökkäsimme preussilaisten kimppuun ja kymmenen minuutin kuluttua raivosi taistelu hirveästi. Mutta vihollinen piti urheasti puoliaan, sillä se katsoi jo olevansa taistelutantereen herra, eikä mielinyt luopua voitosta, varsinkin kun se alinomaa sai lisäväkeä, jotavastoin me olimme uupuneita viisituntisen tappelun jälkeen.
Tällä kertaa oli meidän pataljoonamme toisessa linjassa ja kanuunain kuulat lensivät ylitsemme. Mutta paljoa kauheamman, vihlovan äänen, joka tärisytti hermojani ja kuului kauas yli kunnaitten, aikaansaivat luodit, kun ne rätisten tuiskivat painettejamme vastaan.
Huutojen, komentosanojen ja pyssynlaukausten kaikuessa pyrimme edelleen ruumiskasojen yli. Ensimmäiset divisionamme marssivat Vähä-Gorscheniin. Täällä tapeltiin mies miestä vastaan, eikä kaupungin pääkadulla nähty muuta kuin kiväärinperiä, jotka suhisivat ilmassa, ja kenraalit tappelivat ratsujensa selästä kuin halvat sotamiehet.