"Venäläinen valitteli tietysti, mutta siitä ei lääkäri välittänyt.
Viimein heitti hän luodin maahan, pani haavan siteeseen ja sanoi:
"Viekää hänet pois!"
Venäläinen nostettiin pöydältä, sotamiehet laskivat hänet olkipatjalle toisten joukkoon ja seuraava kannettiin esiin.
En milloinkaan olisi voinut aavistaa, että maailmassa tapahtuisi tällaisia asioita, mutta näinpä paljon muutakin, jota en milloinkaan voi unohtaa.
Noin kuudennella tai seitsemännellä patjalla minusta istui vanha korpraali jalka siteessä. Hän vilkutti silmäänsä ja sanoi naapurilleen, jolta oli vast'ikään sahattu käsivarsi:
"Rekryytti, katsohan läjään, löisinpä vetoa siitä, ettet tunne siinä käsivarttasi."
Toinen, joka oli kovasti kalpea, mutta oli kuitenkin kaiken aikaa pysynyt tyynenä, katsoi — — ja pyörtyi melkein heti.
Silloin korpraali ratkesi nauramaan sanoen:
"Hän tunsi kuitenkin omansa lopuksi … se on tuo, jossa on pieni, tatuerattu kukka. Se tekee aina saman vaikutuksen."
Hän ihaili omaa huomiokykyään, mutta ei kukaan yhtynyt hänen nauruunsa.