1.
Helskyvät Kuuttaren kangaspuut — sukkulat suikkaa ja piukuvat pirrat, juoksevat kuteitten, loimien langat, välkkyvät vilisten vyyhtien virrat. Säihkyvät säikeet toisiinsa tarttuu, kangasta karttuu…
Kutovat Kuuttaren kangaspuut hohtoa hopean, kiiltoa kullan, tuiketta tuhanten timanttien hunnuksi huolten ja mustan mullan, peitoksi peikon ja ankean aaveen harsoa haaveen…
2.
Oi kumma kuulakkuus! Kuin kaunis satu kuun hohtaa hopehissa kylän katu. Nyt aukee unten valtakunnat aavat ja ajatukset runon siivet saavat… Yön kirkkautehen kaikki huolet hukkuu ja tunnon tuskat tummat nukkuu…
KOHTI ERÄMAATA
Kohti erämaata.
Erämaanko jo saavuin rantaan, meren kuolleen ja keltaisen? Moni taival on taakseni jäänyt — joko aukeni viimeinen? Erämaassa ei lähteensilmää eikä varjoa vilpoisaa, yksin kulkijan kuumehoureet siellä keitaina kangastaa.
Mikä heidän on, joilla on oppaat, tuhat turvaa saattajien, vaikka loisikin umpeen tuuli joka-ainoan askelen! Erälaivoilla rikkahat soutaa, mutta köyhäll' on köyhän ies: alle hiekan on hautansa saanut moni mierojen matkamies.
— Syty tähteni taivolle illan, valo välkkyvä tielleni luo! Kuka tiesi jo huomenen koitto unen uupuvan silmihin suo…