Viimeisen vuosikymmenen ilmiö on intiimi teatteri. Se on syntynyt vastapainoksi suurten teatterien jättiläismittojen vaatimille alleviivauksille ja korostuksille puheessa, eleissä ja liikkeissä. Runoteos, jossa hennommat sävelet soivat, jossa äänenpainot ovat hiljaisempia, vuoropuhelu tyyntä, draama, jonka intohimot pusertuvat hillittyihin ilmaisuihin, ei "ole kotonaan" suurten teatterien näyttämöillä. Se on, päästäkseen oikeuksiinsa, siirrettävä lähelle katsomoa — välittömämpään yhteyteen yleisön kanssa kuin mikä suurissa teattereissa on mahdollista.
Tämä draama on luonut intiimin teatterin. —
* * * * *
Marraskuun 8 p:nä 1906 oli alkajaisnäytäntö Reinhardtin teatteriin
[Berlinin Deutsches Theater] yhdistetyssä "Kammerspielessä".
Katsomo ei ole näyttämöä leveämpi, eikä sitä matalammalla; eroittavaa orkesteriaukkoa ei ole, ei myöskään häiritsevää kuiskaajakoppia. Näyttämö ja katsomo ovat yhtä samaa huonetta. Näyttämön taustassa oleva ihmisryhmä on täällä lähempänä katsomoa kuin suuren teatterin rampissa olevat henkilöt. Ei hiljaisinkaan huokaus pääse hukkaan häipymään. Nämä seikat tekevät mahdolliseksi esitystavan, jossa herkimmätkin vivahteet eroittuvat. Tulkinta säilyttää hienouden ja välittömyyden, mitkä avut suurella näyttämöllä usein joutuvat varsin vaaranalaisiksi, siellä kun esiintyjän monesti täytyy suuremmassa määrässä turvautua lihaksiinsa kuin hermoihinsa.
Intiimin teatterin tarjoamat suuret edut kävivät aivan ilmeisiksi jo "Kammerspielen" vihkiäisissä. Ibsenin "Kummittelijat" tehosi silloin harvinaisen voimakkaasti katsojiin. (Se täytyy myöntää niidenkin, jotka eivät ole yhtä ehdottomia Reinhardtilaisuuden ihailijoita kuin Reinhardtin panegyyrikko, "Schaubühnen" toimittaja Siegfrid Jacobsohn).
* * * * *
Intiimi teatteri ei merkitse tyyliä; ainoastaan käytännöllistä järjestelyä, ulkonaisia muotoja.
Sen näyttämöllä viihtyy yhtä hyvin Brahmin "Armenleutstil" kuin
Reinhardtilaisuus, yhtä hyvin tunnelmarunon tyylitelty esitys kuin
naturalistisen näytelmän arkipäiväinen elämän kuva, yhtä hyvin
Strindbergin "Pääsiäinen" kuin Gorjkin "Pohjalla."
Se seikka, että lyhempi välimatka sallii äänen ja liikkeiden hillitsemisen, ei vielä riitä uuden, omintakeisen tyylin perustaksi.