Jotenkin tuohon tapaan arvailin siinä parvekkeella istuessani monen Mimmi Lähteenojankin luoman syntyneen. Niissä on niin väkevänä ja välittömänä elämän väri, että katsoja ehdottomasti tulee ajatelleeksi niiden olevan kirkastettujen todellisuushavaintojen pohjalle rakennettuja.
6.
Kirsti Suonio.
[Kirsti Suonio, o.s. Kjäll, syntyi Helsingissä heinäkuun 24 p:nä 1872 (vanhemmat: työmies Erik Johan Kjäll ja Erika Wass); käytyään kansakoulun nautti yksityisopetusta; hyväksyttiin oppilaaksi Suomalaiseen teatteriin joulukuun 17 p:nä 1890 ja on siitä lähtien yhtämittaa palvellut kansallista päänäyttämöämme; esiintyi ensimmäisen kerran näyttämöllä tammikuun 1 p:nä 1891 Kiven näytelmässä "Yö ja päivä" Annan (Liisan äidin) osassa; ollut valtion matka-apurahalla ulkomailla.]
Kukapa teatterinharrastaja ei tuntisi Kirsti Suonion Suorasuuta! Sehän on niin erinomaisen elävä ja veikeä näyttämöluoma. Siinä on mehevän huumorin ohella myöskin sydäntä, joten hyväntuulisuus on mitä herttaisinta. Kuinka verrattomasti tämä Catherine sinkahuttaakaan sutkauksiaan, kuinka vakuuttavan naivia onkaan hänen kursailemattomuutensa! Danzigin herttuatar herättää meidän vilpittömimmän myötätuntomme; Kirsti Suonio tempaa meidät vastustamattomasti mukaansa. Tuskinpa muistamme panna merkille sitäkään, että tästä Catherinestä tykkänään puuttuu ranskalaisuus. Vasta perästäpäin tulemme ajatelleeksi, että niin pesijätär kuin urhean Lefèbvren puolisokin olivat aivan — supisuomalaisia. Kirsti Suonion Suorasuu on reipas ja rivakka, välittömän sydämellinen ja aurinkoisen avomielinen ilmestys; ja nämä avut kai siinä korvaavatkin gallialaisen vilkkauden ja synnynnäisen keveyden puutteen. Joka tapauksessa: suomalainen teatteriyleisö laskee tämän esityksen näyttämönsä klassillisiin luomiin, aivan kuten Lindforsin Napoleoninkin.
Eikä Suorasuu kuitenkaan ole Kirsti Suonion, puhtaasti taiteellisessa suhteessa, kaikkein täysipitoisimpia saavutuksia. Nähdäkseni hän monetkin kerrat on näyttelijänä kohonnut korkeammalle kuin Sardoun historiallisessa komediassa; osunut paremmin ja täydellisemmin elävöitettävänään olevan ihmisen ytimeen ja hermoihin. Mutta siitä huolimatta Catherine on yleisön silmissä ikään kuin keskeisenä merkkiluomana Kirsti Suonion "tuotannossa." Se johtunee ensiksikin itse roolista ja toiseksi siitä seikasta, että Suorasuu oli näyttelijättären ensimmäinen loistava "lupaus" hänen uransa alkutaipaleella.
Yllä on jo viitattu niihin Kirsti Suonion päivänpaisteisen taiteilijaluonteen ominaisuuksiin, jotka välittömimmin katsomoon tehoavat. Mutta ne eivät vielä — niin merkityksellisiä kuin ovatkin — riitä hänen taiteensa määritelmäksi. Nuo luontaiset ominaisuudet ovat näyttämön taiteilijalle arvokkaita avuja, mutta yksin niiden varaan ei voi syvällisempää taidetta perustaa.
Kirsti Suonion taide on rehellistä ja tervettä. Siinä ei ole mitään teennäistä, ei pakotuksen jälkeä. Taiteilijatar kulkee halki elämän avoimin silmin, ja hänen silmänsä verkkokalvo on herkistynyt vaikutelmia vastaanottamaan. Mutta hänellä on myöskin varma valinnan kyky: hän osaa huomioistaan seuloa olennaisimmat detaljit, ne, jotka asian ytimen ilmaisevat. Ja niitä hän käyttää luomissaan. Hän ei rasita henkilökuviaan kaikilla siihen mahdollisesti sopivilla piirteillä; se pelastaa hänet pikku realismin arkisesta ahtaudesta.
Hänen taiteensa on realistista alkujuurta, mutta siinä on myöskin pieni romantiikan pisara; se on kai kotoisin siitä näyttelijättären ominaisuudesta, jota saattaisimme sanoa tunnekulttuuriksi — luontaista herkkää tunnettaan hän näet kernaasti runontuoksuiseksi hienostaa. Kirsti Suonio on kauniimmat voitonhetkensä viettänyt liikkuessaan niillä aloilla, joilla hän on tuntenut todellisuuden vankan maaperän jalkainsa alla. Mutta hän ei ole yksipuolinen. Myöskin mielikuvituksen ilmavissa maailmoissa hän on valloitusretkillä pistäytynyt. Niinpä on — vain yhden esimerkin mainitakseni — muistiini jäänyt hänen mehevällä huumorilla ja levein ottein tulkitsemansa (Larin Kyöstin) "Taikapeilin" hovirouva; se oli koko esityksen aidoin ja ehein satukirjaolento.
Kysyin kerran Kirsti Suoniolta, mistä osistaan hän itse enimmin pitää. "Oh, niitä on niin paljon sellaisia, joista pidän, että on vähän vaikea luetella. Olenhan näytellyt ihan kaikenlaisia — ingenueitä en kuitenkaan koskaan, en edes vihreimmässä nuoruudessani. Mutta jos nyt joitakin erityisesti rakastamiani ajattelen, niin johtuvat ehkä ensimmäisinä mieleeni Anna Mellilä (Tavaststjernan) 'Uramon torpassa', Anna Liisa ja Maija 'Tukkijoella.' Niin, ja sitä paitsi venäläiset akat, joista pidän aivan hirveästi."