Kreivi Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi syntyi vuonna 1817. Hänen varhaisimmat lapsuutensa paisteiset päivät kuluivat vähävenäläisellä maatilalla, josta hänen rikas setänsä — kirjailijana esiintynyt salanimellä Pogorelskij — v. 1826 vei hänet Pietariin. Pääkaupungissa poika joutui silloisen perintöruhtinaan (sitt. Aleksanteri II) leikkiveikoksi; lapsuustoverien kiintymys säilyi sitten elinaikaisena ystävyyssuhteena. Jo 10-vuotiaana Aleksei Tolstoi pääsi ensimmäiselle suurelle ulkomaanmatkalleen halki koko Euroopan; siltä retkeltä — varsinkin Italiasta — hän säilytti vielä myöhemmälläkin iällään muistoja väkevistä vaikutelmista. 18-vuotiaana kreivi Tolstoi lopetti yliopistolliset lukunsa, joita hän oli harjoittanut Moskovan korkeakoulussa. Palveltuaan muutaman vuoden Venäjän vanhassa sydänkaupungissa, hän muutti Pietariin, jossa astui ylhäiseen virkaan perintöruhtinaan hovissa. Hoviylhäisön elämä ei kuitenkaan Tolstoita viehättänyt; paljon paremmin hän viihtyi kirjallis-taiteellisissa piireissä, joissa olikin ahkera vieras.

Jo vuonna 1841 Tolstoi julkaisi esikoisenaan fantastisen novellin "Vampyyri", jota seuraavana vuonna seurasi proosakertomuksia sekä jonkun ajan kuluttua runoelmia, m.m. "Sinikellot", "Johannes Damaskolainen" ja "Syntinen vaimo" (v. 1855), mutta vasta 60-luvun alusta hän kokonaan antautui kirjalliseen toimintaan. Vuonna 1862 hän julkaisi draamarunoelman "Don Juan", joka kuitenkaan ei missään suhteessa kestä vertailua Pushkinin samannimisen draaman rinnalla. Vuosina 1866—1870 syntyi hänen pääteoksensa: draamatrilogia, jonka eri osina ovat suuret historialliset murhenäytelmät "livana Julman kuolema", "Tsaari Feodor Ioannovitsh" ja "Boris Godunow."

Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi kuoli vuonna 1875 lapsuutensa maatilalla.

* * * * *

Tyynissä oloissa solunut elämä on kai myöskin osaltaan ollut vaikuttamassa kreivi Tolstoin taiteen laatuun. Se on moitteettoman korrektia, siloista ja huoliteltua, muotovalmista ja -kaunista. Mutta siinä kaipaa usein väkevämpää, punaisempaa verta, voimakkaampia otteita ja syvempiä rintaääniä. Se on kernaammin hienon älyn ja viljellyn maun kuin palavan sydämen runoutta.

Hyvällä vaistolla ja tarkalla silmällä Tolstoi käsittelee historiallisia aiheitaan. Historiallinen väritys ja paikallinen erikoistuntu on varsin hyvin saatu sisällytetyksi sekä trilogian draamoihin että romaaniin "Ruhtinas Serebrjannyi", joka viimeksimainittu myöskin on kotimaassaan erittäin suosittu teos. Sitä vastoin tekijällä ei tunnu olevan sitä draamallisen keskittämisen taitoa, joka yhdistää kuvaukset kiinteäksi kokonaisuudeksi. Draamallisiin aineksiin on sekoittunut aivan liian viljalti kertovaisia; ne herpaisevat näytelmän hermoa ja pirstovat sen rakennetta, Niinpä "Tsaari Feodor Ioannovitshkin", jota kuitenkin pidetään trilogian draamoista parhaana, on ansiokkaasta luonnekuvauksestaan huolimatta sangen hajanainen teos, jonka liitokset ovat liiaksi löyhät pitääkseen rakennetta kireästi koossa näyttämöllä.

Mutta, kuten sanottu, Tsaari Feodorin luonne on kuvattu erittäin ansiokkaasti. Etenkin on Tolstoin onnistunut varsin vakuuttavasti esittää tämän Iivana julman ruumiillisesti raihnaan ja henkisesti heikon ja vähälahjaisen pojan avutonta hentoutta. On arveltu runoilijan keisarillisen ystävän joissakin kohdin olleen draaman päähenkilön mallina. Tietenkään Tolstoi ei ole tahtonut Tsaari Feodorin hahmossa kuvata Aleksanteri II, mutta varmana pitää m.m. Krapotkin, että monet luonnekuvan vakuuttavimmista realistisista piirteistä ovat "elävän mallin" mukaan maalatut, mallin, jonka kamppailuja ja sielullisia ristiriitoja kirjailijalla oli tilaisuus monien vuosien varsilla aivan läheltä seurata.

* * * * *

Tolstoin draamojen tehoa lisäävät sangen huomattavassa määrässä värikkäät ympäristökuvat. Niinpä Tsaari Feodorin tarinan puitteina olivat koristeelliset sisuskuvat upeasta Kremlistä — eikäpä olekaan monen näytelmän kohtaussarjaa voitu niin omaperäisen maalauksellisiin kehyksiin sovitella.

Tälle seikalle Kansallisteatterissa annettiin suuri, melkeinpä ratkaiseva merkitys. Viivoiltaan ja väreiltään sopusuhtaiset ja kauniit kulissilaitteet sekä loistavan upeat ja tyylikkäät puvut kiinnittivät siihen määrään huomion puoleensa, että ulkonaiseen komeuteen pyrki usein — varsinkin draaman alkupuolella — hukkumaan juonen säikeet ja vuorosanojen sisällys. Ikäänkuin katsojan ajatukset olisivat häipyneet harhailuille mahtavien holvien pitkiin perspektiiveihin…