* * * * *
1641:n jälkeen seuraa muutamien vuosien väliaika, jolta meillä ei ole minkäänlaisia tietoja ylioppilasnäytännöistä, vaiko kenties se, ettei konsistorilla ollut aihetta niihin puuttua? Jälkimäinen olettamus tuntuu todennäköisemmältä. Vasta v. 1645 tapaamme pöytäkirjoissa näytäntöjä koskevan merkinnän. Maaliskuun 12 p:n pöytäkirjassa (I, siv. 160) sanotaan nim.:
Koska Simon Aboensis, joka viimeksi esitetyssä Komediassa näytteli vanhan akan osaa ("agerate en keringz person"), silloin oli lyönyt muutaman kerjäläisvaimon käsivarteen mustelman, jota on tutkittu, sittemmin oli hyvittänyt vaimoa, joka Magnif. valitti: siis vapautetaan hänet rahasakosta, kuitenkin istukoon varotukseksi vuorokauden arestissa ("i prubban").
Mutta ei vielä nytkään anneta tietoja näytelmästä eikä sen tekijää mainita. Vasta vuodelta 1647 on meillä yksityiskohtaisempia tietoja maisterinvihkiäisten yhteydessä toimeenpannusta näytännöstä, jossa esitettiin Jacobus Petri Chronanderin sepittämä ruotsinkielinen näytelmä "Surge eli Ahkeruuden ja Laiskuuden kuvastin", josta (samana, vuonna Turussa) painettu kappalekin on tallella Tukholman kunink. kirjastossa. [Helsingin yliop. kirjastossa on siitä — B.O. Schaumanin v. 1860 tekemä — käsinkirjoitettu jäljennös: Surge eller Flijt och Oflitighetz skodespegel, författat uthi een lustig Comædia.]
Kuten jo nimestäkin voi päättää, kuvataan tässä komediassa — kahden rinnakkaisen juonen avulla — kahta ylioppilasta, joista toinen on ahkeruuden, toinen laiskuuden edustaja. [Chronanderista ja hänen näytelmistään on tarkempia ja yksityiskohtaisia tietoja Q.E. Ingeliuksen väitöskirjassa: Om medeltidens skådespel, med särskildt fästadt afseende på Finlands äldste dramatiske författare Jakob Persson Chronander. Hnki 1861.]
Elokuun 6 p:nä 1647 oli konsistorissa keskustelu "Surgen" johdosta. Jacobus Chronander oli nimittäin ilmoittanut haluavansa painattaa teoksensa ja sentähden syntyi akateemisten isien piirissä periaatteellinen keskustelu ylioppilasnäytännöistä yleensä. Eikä niitä arvosteltu erittäin suosiollisesti. Professorit olivat sitä mieltä, että niiden takia moni ylioppilas laiminlöi lukunsa. Ja sitäpaitsi oli niiden yhteydessä harjotettu kerjuu kovin ikävää. Mitä sitten tuli Chronanderin näytelmään, niin päätti konsistori, ettei sitä ainakaan toistaiseksi ole painettava ennenkuin joku professoreista on sen tarkastanut, etenkin kun "muutamat sanovat", että C. siinä on kyntänyt vierailla vasikoilla ("någhra seija [den] wara aff andra stält").
Konsistorin ankara arvostelu ei kuitenkaan saanut ylioppilaitten näyttelemisinkö laimenemaan. Päinvastoin todistavat säilyneet muistiinpanot, että teatteriharrastus akatemisen nuorison keskuudessa edelleenkin pysyi virkeänä.
Toukokuun 8 p:nä 1649 astui Eskil Petraeus rehtorinvirkaan ja seuraavana päivänä näyttelivät ylioppilaat uuden rehtorin kunniaksi "komedian tahi tragedian de Tormentis Apostolorum". Gyllenius kertoo päiväkirjassaan näytännön alkaneen klo 1 aikaan päivällä ja kestäneen seitsemään saakka illalla. Kertoja näytteli itse "personam Rusticam" ja oli sellaisena ollut edellisinä päivinä kutsumassa kaupungin ylhäisiä — m.m. kreivi Brahea — näytäntöön.
Heinäkuun 29 p:nä 1649 viettivät hovioikeuden presidentti Jönss Kurck ja Torsten Stålhansken leski rouva Christina Horn häitään ja näissä juhlissa näyttelivät ylioppilaat Chronanderin tekemän näytelmän Bele-Snack. 1650-vuoden maisterinvihkiäisiin oli Johannes Svenonius Forsenius laatinut uuden komedian, jota katsomassa Gyllenius kertoo Pietari Brahenkin olleen. Saman vuoden kesäkuussa esitettiin vielä kaksi näytelmää, nim. 10 p:nä, jolloin suomalaiset ylioppilaat rehtorin vaihdoksen yhteydessä Eskil Petræuksen kunniaksi esittivät Ericus Johannis Justanderin (myöhemmin professori ja kuollessaan 1678 Virmon kirkkoherra) suomentaman (ruotsin kielestä) näytelmän tuhlaajapojasta, ja 18 p:nä, jolloin lakit, tohtorin vihkiäisissä näyteltiin Nicodemus Frijschlinukselta "otettu" latinalainen komedia.
Vielä mainitaan konsistorin pöytäkirjoissa toimeenpannun näytäntöjä vuonna 1652 (kaksi), 1653 (kaksi) 1662 ja 1671 (kaksi). Ohjelmistosta ei kuitenkaan ole tietoja.