Useimmat konsistorin pöytäkirjoihin tehdyt merkinnät ovat johtuneet ilkitöistä, joita näytelmissä esiintyvät "talonpojat" ja "larvatores" olivat tehneet.
1671:n jälkeen eivät konsistorin pöytäkirjat enää puhu ylioppilasnäytelmistä. Akateemiset komediat ovat jo silloin eläneet aikansa. Kouluissa jatkettiin vielä jonkun aikaa näytelmien esitystä; niinhän esittivät viipurilaiset teinit vielä vuosisadan illansuussa tuon jo mainitsemamme "surkean komedian" "Taivaallinen konsistori." Mutta vähitellen lakkasivat koulutkin vaalimasta draamallisen taiteen ituja, jotka seuraavalla vuosisadalla aivan toisessa maaperässä pääsivät taimiksi varttumaan.
3.
"Jokamies."
Vanha näytelmä nykyaikaisessa asussa.
Olemme edellisessä tutustuneet moraliteetteihin, noihin keskiajan näyttämösaarnoihin, joita meidän teatterihistoriassamme edustaa Carsteniuksen "Taivaallinen konsistorio" ja muut koulu- ja ylioppilaskomediat. Olemme myöskin maininneet Englannin sellaisena maana, jossa moraliteetit olivat erittäin suosittuja ja pysyivät kauan muodissa. Sieltä on kotoisin sekin moraliteetti, joka — museotuntuisena muinaisjäännöksenä — muutamia vuosia takaperin kierteli useat Europan huomatut näyttämöt ehtiäkseen vihdoin vuonna 1916 meidänkin päänäyttämöillemme.
"Jokamies" (Everyman) kaivettiin tämän vuosisadan huomenhetkinä esiin kirjastojen kätköistä ja esitettiin kotimaansa yleisölle vuonna 1902. Mannermaan teatterit ottivat sen ohjelmistoihinsa saksalaisen näytelmärunoilijan Hugo von Hofmannsthalin muovailuna, josta se Kansallisteatteriakin varten suomennettiin.
"Jokamies" on sangen tyypillinen keskiaikainen näytelmä; sen tarkoituksena on opettaa ihmisille, että heidän olonsa ja elonsa täällä maanpäällä on turhaa ja katoavaista — tahi niinkuin vanhassa virsikirjassamme asia sanotaan: "minä vaivainen mato ja matkamies, mont' vaarallist' vaellan retkee…" Maallisen elämän turhuutta ja kuoleman varmuutta havainnollistaa tämä naivi draama yksinkertaisin ja helppotajuisin kuvin: Jokamies elää huoletonta elämäänsä ystäviensä ja mielitiettynsä parissa, kokoaa maallista mammonaa, torjuu hurskaan äitinsä muistuttelut sanoilla: sitten kun vanhenen rupean hurskaaksi, kunnes eräänä päivänä kuolema ilmestyy hänen tuolinsa taakse ja vaatii häntä viimeiselle matkalle, joka vihdoin — Uskon ja Hyvien Tekojen torjuttua Pirun hyökkäykset ja heidän yhteisistä ponnistuksistaan — päättyy autuaitten asuinsijoille.
* * * * *
On mahdollista, jopa varsin luultavaakin, että tämä; havainnollinen saarna sai aikalaisensa järkytettyinä ajattelemaan sielujensa autuuden asiaa, ehkäpä monen kääntämään pois katseensa maallisesta menosta ja hylkäämään lihan himon ja silmäin koreuden. Meihin, nykyajan paatuneisiin ihmisiin, se kaikesta järkyttävyydestään huolimatta ei jaksanut yhtä voimakkaasti tehota. Katselimme sen kohtauksia ja kuuntelimme sen vuorosanoja vain taide- ja kirjallishistoriallisina harvinaisuuksina; ne soivat meille samanlaista esteettistä nautintoa kuin menneiden vuosisatojen hengellinen kuvaamataide, jonka harras kauneus herättää meissä vastakaikua, mutta ei silti saa viriämään samaa uskonnollista hartautta kuin aikalaisissaan.