— Tänne, tänne!
Ja samassa olin jo vaunuosastossa.
— Tuossa vastapäätä vain yksi herra… Rupla junailijalle, niin ei tule muita. Ovi kiinni, sen kilpi on jo käännetty osoittamaan "saanjato", varattu, tunkeilijain varalle. Vsjoravnoo!
Hän kumarsi nöyrästi:
— Onnellista matkaa, Teidän jalosyntyisyytenne!
Taisi saada pari ruplaa liikaa juomarahoja, kun noin aulisti aateloi.
Paneusin pitkälleni kaivettuani esiin kuvalehdet, paperossikotelon ja 4711-pullon ohimoitani varten.
Samassa matkatoverini tuli sisään. Pitkä, vaaleaverinen ja avokatseinen herrasmies puettuna hauskaan englantilaiskuosiseen matkapukuun, tuoksuvasauhuinen Briar-piippu hampaissa ja "Times" takin taskussa. Hän kumarsi välinpitämättömästi ja istahti lehteään lukemaan. Mutta minusta tuntui, ettei hän lukenut, vaan kaiken aikaa salaisesti tarkasteli minua. Aivan kuin olisi koettanut arvailla, mikä oikeastaan olin miehiäni. Kun veturi nykäisi junan liikkeelle, viskasi hän lehden verkkoon ja kysyi englannin kielellä, puhuinko englantia. Ja kun näki minun puistavan päätäni, heittäysi hänkin makuulle ja ummisti silmänsä.
Vähän ajan kuluttua vaununpalvelija tuli kysymään, joko tilat sai laittaa yökuntoon. Matkatoverini höristi korviaan ja hymähti, kuten minusta tuntui, tyytyväisesti, kuullessaan kangertelevan venäläisen vastaukseni. Kun rupesimme riisuutumaan, sanoi hän venäjäksi:
— Ette ole venäläinen, kuulin sen puheestanne…