— Viinaa on vähemmän ja se on karvaampaa…

— Mutta kurjuutta kai yhtä paljon? Eivätkö sielläkin sorto ja pakkovalta kukoista? Entä se Teidän kenraalikuvernöörinne?

En tiedä, miksi minusta tuntui, että politiikka sillä hetkellä olisi tärvellyt ruokahalun, ja minä vastasin yksikantaan:

— Onhan sitä meilläkin murhetta…

Vaununpalvelija toi teevettä. Ja me sytytimme savukkeet.

Sitten ryypyt rupesivat nukuttamaan.

* * * * *

Kun päivemmällä jossakin Vilnan tienoilla kiisimme läpi kauniitten vainioitten, osoitteli matkatoverini ihania oraspeltoja:

— Katsokaa, kuinka kauniita! Lihavaa maata, hurmeella höystettyä. Se on juonut paljon lämmintä, väkevää verta.

(Eipä hän voinut aavistaa, kuinka paljon punaista ihmisverta sen maan vielä täytyi juoda!)