— Niin… vastasi mies ja katsoi kysyjää silmiin. — Ajat muuttuvat ja niiden mukana muutumme mekin…
Mutta hotellin ovella kauppaneuvoksetar virkahti:
— Syön tänä iltana illalliseni yksin, mieheni on yhtiökokouksessa.
Tasan kello yhdeksän ruokasalissa. Tuletteko?
— Tulen.
* * * * *
Mies tuli jo neljännestä aikaisemmin. Hänellä oli mustakivinen sormus liivin taskussa. Ja hän mietti itsekseen: Tänä iltana elämme siis yhdessä uudelleen nuo muistot… miten ihanaa se onkaan!
Salissa ei ollut monta vierasta; avara ja kirkkaasti valaistu huone tuntui kylmän viralliselta. Ovien suissa kurkistelivat valkotakkiset tarjoilijat odottavan uteliaina. Ja orkesteri soitti "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu…"
Hän istuutui pilarin suojaan ja antoi tuoda itselleen ulkomaalaisen lehden.
Sitten löi kello yhdeksän. Ja samassa kuului silkin kahinaa. Mies kuuli hovimestarin äänen läheltään:
— Täällä, rouva kauppaneuvoksetar!