— Piditte siitä ennen paljon. Muistan niin hyvin sen aamun, jona se ensi kerran oli sormessanne.
Mies oli lukenut hänen ajatuksensa, jonka vuoksi hän vastasi tylysti:
— Ja viimeisen kerran.
— Niin pianko Te todellakin kyllästyitte?
— En minä, vaan sormus; se kävi liian väljäksi ja uhkasi alati pudota…
— Ehkä se nyt sopisi paremmin, ehdotteli rouva.
Mutta miehen mieleen juolahti vuorosana eräästä Hamsunin pikku kertomuksesta:
— Nyt se taasen on liian ahdas… Ja sitä paitsi: eihän sillä enää ole mitään virkaa!
Läheiseen pöytään saapui pariskunta: ryhdikäs, mutta jo hiukan elähtänyt, puhdaspiirteinen nainen ja kaunis nuori mies, ilmeisesti näyttelijä. Kauppaneuvoksettaren pöytäkumppani nousi kumartamaan.
— Kuka on hän, jota tervehditte? kysyi rouva ja mittasi katseellaan tulijaa kiireestä kantapäihin.