Mutta yöllä harvenivat punaposkisten kaunottarien rivit tuntuvasti aidanvieren uljaimmasta puusta. Ja ensi yöksi meillä on järjestetty vahtivuorot puutarhaan. Sillä kohtapuoleen ovat kaupungissa syysmarkkinat, joille on saatava vähintään viisitoista korillista puutarhamme antimia.
* * * * *
Täällä kävi eilen vieraita kaupungista. Tulivat ylpeäpurjeisella huvipurrellaan ja nousivat rantavajojen luona maihin. Olivat ihmetelleet minua, kaupunkilaista, joka olin tänne unohtunut yksinäisyyteen, vaikka kaikki muut kesävieraat jo aikoja olivat matkalaukkunsa sulloneet ja hävinneet. Olivatpa vielä isännältä udelleetkin, mikä tuo on miehiään, joka täällä nyt vielä joutilaana maleksii…
Olisivat itseltäni kysyneet, niin olisin vastata osannut:
— Syyssateesta olen tullut nauttimaan ja vonkuvasta tuulesta. Yksinäisyyden ehdotonta rauhaa olen tullut juomaan ja hiljaisuudesta juopumaan. Pimeätä olen tullut ihailemaan ja itseni kanssa keskustelemaan…
Nyt jäivät he vastausta vaille, sillä minä pakenin ullakkokammarin piiloon, kun he tulivat. Eivätkä he minusta nyt muuta tiedä kuin sen, että matkalaukkuni kyljessä on pari tuoretta ulkolaista hotellinleimaa, kammarini pöydällä vanha nahkakantinen virsikirja, savukelaatikko-tapuli ja 350 gramman painoinen omena. Mutta ehkäpä he niistä voivatkin lukea vastauksen kysymykseensä. Ihmiset ovat toisinaan liiaksikin tarkkanäköisiä…
— — — On täällä sitä paitsi muitakin yksinäisiä. Naapuritalossa asuu nuori venäläinen ylioppilas, joka viime talvena karkasi bolshevikien pakkoa — hän oli tykistösotilaana Venäjän armeijassa — ja ajautui monien seikkailujen perästä tälle saarelle, josta ei vielä ole päässyt kotiinsa. Mies on oppinut suomen kielen ja tappaa aikaansa kalastelemalla ja leikkimällä lasten kanssa. Talveksi hän aikoo yrittää kotipuolelleen, vaikka viihtyykin täällä vallan mainiosti.
Olen nähnyt hänet pari kertaa sillalla seisomassa syöttikaloja onkimassa. Hintelä, kalpeakasvoinen mies; musta, pitkäkiharainen tukka ja sysisilmät, joissa on hiukan arka ja säikähtynyt ilme. Olemme tervehtineet toisiamme, niinkuin täällä tapana on, ja jättäneet toisemme rauhaan…
Niitä taitaakin nykyään olla vähän joka paikassa noita venäläisiä harhailijoita. Kuukausi takaperin istuin iltaa samanlaisen isänmaattoman luona Tukholmassa. Hänellä oli lohtunaan gramofooni, joka soitteli aron alakuloisia säveleitä. Tällä ei ole sitäkään, ja pimeät illat ovat pitkät…
* * * * *