Ja nyt on Telma-rouvan suunpieleen ilmestynyt pieni katkeruuden terävä piirre. Mutta se häviää pian, kun hän alkaa puhua muusta.
— Tiedättekö mitä? sanoo hän. — Birger Björklöfistä ja minusta on tullut oikein hyvät ystävät.
— Vai niin. Minusta tuntuikin, että hän herätti armollisen rouvan mielenkiinnon jo ensi näkemällä.
— Kenties… Mutta nythän hänestä taaskin on tullut mies maailmankin mittakaavan mukaan. Se merkitsee, että ihmiset ovat saaneet aikamoisen korvapuustin… Ja minusta tuntuu aina niin hauskalta, kun ihmisiä nolataan!
Pistää päähäni yrittää pientä kiusantekoa; sanon senvuoksi:
— Näin Teidät joku aika takaperin tirehtööri Lahtisen seurassa.
Telma Auer on hetkisen vaiti ja puree huultaan, mutta sitten hän sanoo aivan tyyneesti:
— Niin, me olemme olleet paljon yhdessä. Ette usko, miten hieno mies hän on; mies, juuri mies sormenpäihin saakka; ja sellaisia minä ihailen!
— Mutta, uskallan väittää vastaan, toverit eivät hänestä paljonkaan pidä; sanovat hänen olevan aivan harvinaisen itsekkään ihmisen.
— He eivät ymmärrä häntä. Hän on umpimielinen, ja sellaiset ihmiset jäävät aina yksinäisiksi. Minä olen hänen ystävänsä.