— Niin sanotaan…
Sanat ovat aivan vahingossa livahtaneet suustani. Ja Telma Autereen silmät leimahtelevat, kun hän vastaa:
— Nyt olette ilkeä; ja se on aivan turhaa. Jos mies ja nainen seurustelevat, aletaan heti viittailla sänkykamarisalaisuuksiin. Minä ainakin olen aikoja sitten oppinut olemaan panettelusta välittämättä!
Telma Auer kilahuttelee sateenvarjonsa päätä katukäytävään. Vähän ajan perästä sanoo hän aivan äkkiä:
— Minusta on kaikkein traagillisinta se, ettei näe elämällään olevan minkäänlaista tarkotusta ja kuitenkin tuntee suoniaan polttavan sammumattoman elontunteen. Elää ja olla vain päivästä toiseen, voimatta selittää itselleenkään, miksi viitsii jatkaa… ja toiselta puolen tuli veressä, joka huutaa: elä, elä!
— Luulin aina, että Te, jos kukaan, osasitte elää…
Telma Auer naurahtaa pilkallisesti:
— Luulitte, että katetulta pöydältä osasin ajaa lautaselleni. Eikö niin?
— Miksei niinkin, jos niin tahdotte!
Nyt muuttuu hän vakavaksi.