Päätän itsekseni jonakin lähipäivänä mennä sinne.
Kun pimenevässä illassa astelen kotiani kohti, mietin Telma Autereen alituista ikävää; tällaisena iltana sen niin hyvin ymmärtää.
Suuri hiljaisuus, lempeän lämmin kevään yö, taivaalla muutama vaalea tähti ja kapea, kalpea kuun sirppi…
6.
Arne Auer tuli itse aukaisemaan. Hänellä oli punaiset kasvot, vähän pöhöttyneet, ja hänen hiukan sammalteleva tervehdyksensä oli ylenpalttisen ystävällinen.
Ruokasalin ovi oli auki; liinattomalla pöydällä oli viinakarahvi ja kylmää ruokaa. Pöydän ääressä virui pitkä ja laiha tummanpuhuva herrasmies. Auer esitteli:
— Virkatoverini, prokuristi Pohjanen.
Nähtävästi hävetti herroja jonkun verran, ja isäntä kiiruhti selittämään:
— Olemme tässä haukanneet vähän välipalaa… ei ollut ketään kotona, itse haettiin tavarat pöytään…
Hän täytti lasit, kaikki kolme kilistimme ja Auer esitti veljenmaljan.